Mika Nyyssölä

- giant killer -

Archive for Heinäkuu, 2009

Hei-31-2009

Alaston totuus dieetistä

 neikid002.jpg

Tevehdys kaikille.

Loma alkoi ja vettä rupesi satamaan. Toivottavasti ei ole enne tuo sade. Ulkona jopa hieman ukkostaa, kun kirjoittelen tässä päivitystä, joten tunnelmaa on. Neljä viikkoa olisi tarkoitus huilia ja latailla akkuja. Treenataan kroppa pari kolme kertaa viikossa läpi yksijakoisella ohjelmalla ja loppu aika pyhitetään kaikelle mukavalle! Jes!

Tässä valmentajan roolissa on ollut mahdollisuus seurata läheltä valmennettavien dieettejä, kuten esimerkiksi nyt syksyn kisoihin valmistautuvaa Peltomaan Harria.  Mielenkiintoista on ollut havaita kuinka useimmat ihmiset, jotka eivät ole koskaan ennen olleet dieetillä, ajattelevat dieetin olevan aika simppeli keissi, jossa ei nyt niin kauheasti joudu kärsimään. Pikkaisen lenkkiä sinne tänne ja ruokien perään katsomista.

Esim Harrillakaan ei ollut oikein mitään kokemuksia dieeteistä, kun hän hommaan lähti mukaan. Toki Harrin voimamiesaikoina oltiin painoa pudotettu jonkin verran, mutta tapa oli toisenlainen. Dieetin alku lähti Harrilla kepeästi korkeilla kaloreilla ja minimaalisella aerobisella. Homma kuitenkin kostautui hieman, sillä dieetti ei saanut kunnon starttia eikä kroppa lähtenyt kunnolla käyntiin.

Alaston ja raaka totuus tiukan ja rasvattoman kropan saavuttamiseksi on kova ja tinkimätön työ ja puhdas ruokavalio läpi lähes puolen vuoden diettaamisen. Totuus iski myös Harrillekin vasten naamaa. Kaloreita pudotettiin ja kulutusta lisättiin. Tällä kombinaatiolla paino lähti samantien putoamaan. Samalla toki väsymys alkoi painaa ja näläntunne hiipi ensimmäistä kertaa miehen vatsaan. Vaatii kovaa päätä mennä nälkäisenä nukkumaan ja herätä aamulla yhä vain nälkäisempänä aamulenkille tyhjällä vatsalla.

Dieetti vaatii kropalta paljon, mutta se mitä monet eivät ymmärrä on, että dieetti vaatii henkistä kestävyyttä. Vähäinen ravinto ja kova rasitus syö mieltä. Psyyke on todella kovilla loppua kohden mennessä. Tämä puoli tuleekin monille yllätyksenä. Jotkut eivät yksinkertaisesti koskaan pääse tavoitteisiinsa ja monet jättävät leikin kesken todeten dieetin olevan liian kova pala.

Lavoille asti päässeet ja siellä kunnossa olevat kilpailijat ovat harvinainen ryhmä yksilöitä, jotka ovat taistelleet todella kovan taistelun itsensä kanssa. Oikotietä onnistumiseen ei ole.

Kehonrakennus on brutaali ja nöyryyttävä laji, jossa arvostellaan kilpailijan työnäytettä, eli hänen vartaloansa. Jos työ on huolimatonta se näkyy kaikkialle ja häpeä on ilmeinen. Työnäytteitä vielä verrataan keskenään, jotta siinä vielä korostuisi se huonous verratessa toiseen. Kontrasti voittajaan ja viimeiseksi tulleeseen on yleensä varsin selkeä. Kilpailijan aikaisemmat saavutukset eivät siinä hetkessä merkitse mitään. Kilpakehonrakennus on arvostelulaji kauneimmillaan tai vastakohtaisesti rumimmillaan, sillä vain tässä lajissa kuulee yleisöstä lauseen “toikin on ihan läski” vaikka kilpailija olisikin lihaksikas ja hoikka.

Posted under NyysBlog
Hei-25-2009

Peltomaa update III

No niin, Harri Peltomaan kanssa tapaaminen, mutta tällä kertaa lauantaina, sillä se sopi molemmille paremmin kalentereihin. Mies on ehtinyt kiristyä kivasti parissa viikossa ja painokin on pudonnut 91 kiloon. Posket alkaa olla hieman jo lommoillakin! Se on hyvä merkki se.

Pienet treenit, kuten aina ennenkin oli ensimmäisenä vuorossa.  Meikä itse teki vähän sitä sun tätä ja Harri punttaili käsiä ja olkapäitä. Saatiinkin tehtyä pari erikoisliikettä ja tekniikkaa haboille, joilla yritetään kasvattaa hauiksia entisestään. Jalkojen treenaaminen on vähennetty minimiin ja keskitytty ykäkropan työstämiseen. Näillä muutoksilla yritetään saada kroppaa balanssiin. On toki ymmärrettävää, ettei yläkroppa saavuta samaa kaliiberia näin lyhyessä ajassa kuin mitä jalat ovat, mutta uskon pitkällä tähtäimellä tasapainon löytyvän.

Kun vertaa esim neljän viikon takaisiin tunnelmiin niin huomaa, että Harri on mennyt kovaa eteenpäin. 6,5 kiloa on tuossa ajassa painoa lähtenyt. Kuva kertoo hyvin:

vertailu.jpg

Pukkarissa poseteltiin:

tuplat-takaa-25709.jpg

levea-selka-takaa-25709.jpg

rinta-sivulta-25709.jpg

Alle 90-kilon noviisien Suomen Mestari Jari “Big Wheels” Leskinen eksyi myös pukkariin ja tottahan toki tällainen hetki on ikuistettava, jossa kaksi kovan luokan reisimiestä on samassa huoneessa. Komensin miehet vertailuun ihan vain teidän lukijoiden iloksi. Leskisellä on painoa kuvissa +100kiloa!!

hartsajartsa1.jpg

Jari ei valitettavasti kisaakaan tänä vuonna, sillä miehellä on ollut pieniä loukkaantumisia, jotka ovat estäneet täysillä treenaamisen ja täten myös valmistautumisen tulevaan SM-kisaan. Ensi vuonna sitten uudestaan ja kuten kuvatkin kertoo, on miehellä vielä paljon annettavaa kehonrakennuksessa!

hartsajartsa2.jpg

Pakkasimme kamat ja katosimme salilta ilta-auringon laskiessa taaksemme. Poset oli posetettu ja saimme taas fiilattua hieman vapaaohjelmaakin entistä paremmaksi. Harri on taas urheana matkalla takaisin festarikansan täyttämään Poriin, kun kirjoittelen tätä päivitystä. Ahkerasti tuo PorinPoika jaksaa reissata. Hatunnosto sille!

Tämä päivitys oli sitten tässä. Harrin kanssa treffit ovat sitten joko kahden taikka ehkä kolmen viikon kuluttua, sillä meikäläisen loma pukkaa päälle enkä ollut aivan varma mikä päivä oli sopivin. Tapaaminen kuitenkin pidetään ja siitä raportoidaan taas täällä blogissani kuvien kera.

CU!

Posted under NyysBlog
Hei-23-2009

Autokuumeessa

Sonmoro!

Viikko mennä pyörähti niin nopeaan, etten ollut huomatakaan. Jäänyt blogipäivityksetkin perinteiseltä sunnuntailta tekemättä. Sorgen. Ei kyllä tässä mitään ihmeempää ole raportoitavaakaan. Salilla tullut käytyä vain muutaman hassun kerran. Olenkin tehnyt sellaista yksijakoista treeniä, jossa liikkeinä ollut kyykky, leuanveto ja penkki. Toinen treeni sisälsi, suorinjaloinmaven, dipin ja ylätaljan. Ihan rajuja treenejä nuokin, esim SJMV:ssä kiskaisin 180 kilolla kympin sarjan vikassa setissä.

puolimost.jpg

Autoja

Parin kuukauden ajan olen ollut tässä ihan kauheassa autokuumeessa. Tekisi niin mieli hommata vihdoin se oma auto. Mulla on ollut 14 vuoden ajan ajokortti, mutta ikinä en ole omaa kaaraa omistanut. Kaupungissa asuessa ei sitä oikein hirveesti tarvitsekaan. Nyt vain, kun olen saanut käyttää tänä vuonna pariin otteeseen ystävien autoja pidempiä aikoja putkeen, on noussut sellainen kuume omaan autoon että muusta viis. Ongelma on vain se, että olen persaukinen ja auton pitäminen maksaa tuhottomasti. Ei se, että ostaisi autoliikkeestä rahoituksella auton ja makselisi kuukausimaksuja , mutta kun lisäksi tulee vakuutusmaksut, autoverot, huollot, katsastukset, autopaikan vuokrat yms. Se on loputon kaivo.

toyota_yaris.jpg

Toiseksi ongelmaksi nousee meikäläisen täysi uunous autoista. En yksinkertaisesti tiedä muuta kuin miten auto tankataan ja miten renkaat vaihdetaan, kaikki muu autotietoudesta loppuu siihen. Mistäs sitten ostat halvan ja hyvän auton, kun et osaa edes kysyä niitä oikeita kysymyksiä autoliikkeen “rehelliseltä” autokauppiaalta? Onko edes olemassa halpaa ja hyvää autoa? Ei todellakaan. Jos auto on halpa, siinä on varmasti jotain vikaa jossain, eikä tyhmälle siitä kerrota, jos ei kysyä osaa. Voin vain kuvitella kuinka autokauppias hieroisi karvaisia käsiään yhteen jos meikäläinen astelisi sinisin silmin autokauppaan peltilehmää ostamaan.

Uudet ovat liian kalliita ja vanhat liian epäluotettavia. Taitaa kuule jäädä auto sinne liikkeeseen, ellei joku oikeasti hyvä tuttu/rehellinen ihminen osaisi suositella jotain hyvää ratkaisua. Sen verran kuitenkin olen opiskellut asiaa, että Toyotat, Honda, Mazdat ja Opelit ovat laatutesteissä hyvin menestyneet. Esim Toyota Yariksen voisin hyvinkin ostaa, jos edullisesti saisi. Noh, jatketaan unelmoimista. :)

Tähtiportti

Olen muuten vihdoinkin aloittanut vanhan sarjan Stargate SG-1:sen katsomisen. On se MacGyver niin hauska tyyppi siinä ja ne muutkin tyypit ovat hyviä hahmoja, kuten se kalju Tiilkki ja Carteri yms yms. Kokonaista kymmenen tuotantokautta pitäis nielaista tässä pikku hiljaa. Huh, sanon minä! Siinä on muutama tunti poikineen töllöttimen ääressä istumista…

stargate_sg1_by_hitostargate.jpg

Ei muuta kuin C JUU! :)

Posted under NyysBlog
Hei-12-2009

Barbe-Q-Barbiesin keikalla Lahdessa

Kävimme viikonloppuna Barbe-Q-Barbiesin keikalla Lahdessa. Siellä oli sattumalta myös jotkut “Lahden yöt”, tai jotain sinne päin. Väkeä ei nyt ollut niillä parilla kadulla sen enempää kuin varmaankaan normaalisti, mutta torilla oli megaiso telttakompleksi ja lava, jonka näimme suoraan hotellin ikkunasta. Ainakin Dingo ja Vicky Rosti hoilasivat siellä vanhoja hittejään. Kaduilla ajoivat toinen toistaan hienommat autot, tosin ympyrää, mutta olihan siellä sentään ihan hieno fiilis!

Kävimme paikallisessa Rossossa ja saimme aitoa lahtelaista palvelua, myös ruoka oli hyvää. Tutustuimme lisäksi S-markettiin ja R-kioskiin. Palasimme hyvissä ajoin takaisin hotellille ja ryhdyimme valmistautumaan illan keikkaa varten. Tähän valmistumiseen kuului muunmuassa leuanvetoa vaatekaappia vasten. O__o Alkoholilla saattoi olla vaikutusta asiaan…?

kaappi.jpg

Tässä minä tutustumassa hotellin vessaan

wessa.jpg

Keikka pidettiin samaisen hotellin yökerhossa, joten ei muuta kuin alakertaan hieman ennen keikan alkua. Kätevää. Barbe-Q-Barbies vetäisi erinomaisen ja energisen keikan. Tytöt rokkasi kybällä ja tunnelma oli erittäin lämmin. Väkeä oli paikalla oikein mainiosti ja jengi tuntui diggaavan bändiä ja jorasi villisti lavan edessä. Todella rento keikka ja helvetin hyvä livebändi!

Barbe-Q-Barbies:

barbe-q-barbies.jpg

barbe-q-barbiesii.jpg

Posted under NyysBlog
Hei-12-2009

Peltomaa update II

Pari viikkoa on vierähtänyt viime näkemisestä Peltomaan Harrin kanssa. Kovaa työtä ja taistelua on tehty, jotta saataisiin kuntoa eteenpäin. Paino on Harrilla pudonnut 97,5 kilosta 94 kiloon. Se on kahdessa viikossa erinomainen saavutus. Yksikään kilo ei ole karissut ilmaiseksi vaan jokaisen eteen on tehty todella paljon työtä. Vanha sanonta kuuluukin, että jos dieetti tuntuu helpolta ja kivalta, homma todennäköisesti kusee ja pahasti. Kun kysyin Harrilta onko väsy ja nälkä, sain mieleiseni vastauksen. Harri sanoi käyvänsä läpi henkilökohtaista holokaustia, heh.

Treenien päälle pidimme perinteisesti pienen kuvasession, jotta saimme dokumentaatiota kondiksesta ja olihan tuo kounto mennyt taas pykälän eteenpäin. Hieno homma! 10 viikkoa on vielä jäljellä repiä kondista kovemmaksi ja hioa esiintymistä, poseerauksia sekä vapaaohjelmaa.

Yhä ovat mainitsemisen arvoiset nuo hra Peltomaan jalat. Jo pelkästään anatominen edestä on hurrrjan näköinen, kun etureidet ja sivusviipit pomppaa silmille häkellyttävän tylysti. Kuvitelkaa nuo renkaat superkireinä lavalla!! Sanon sen nyt, Harri on meidän Suomen Tom Platz. Voin melkeinpä vannoa, ettei tällä hetkellä Suomesta löydy vastaavia reiskoja!

anatominen-edesta.jpg

tuplat-edesta-12709.jpg

rintasivulta-12709.jpg

tuplattakaa-12709.jpg

ojentajapose-12709.jpg

Möyst musclah’

mostmuscular-12709.jpg

Jo perinteiseksi muodostunut yhteispose.

hardejama-12709.jpg

Lopuksi kävimme vielä harjoittelemassa vapaaohjelmaa. Kerta toisensa jälkeen se menee Harrilla paremmin ja paremmin. Näkee selvästi, että mies on harjoitellut poseja ja vaparia kotonaan.

Porin pojan seuraava Helsingin visiitti on jälleen kahden viikon kuluttua. Katsotaan sitten onko mies kenties yhtään väsyneemmän oloinen?

Tsemppiä vaan!

Posted under NyysBlog
Hei-7-2009

Maanantain meat feast!

Kävimme maanantainakin Velipojan kanssa jumpalla. Tehtiin olkapäitä, ojentajia ja hauiksia. Kovien treenien jälkeen totesimme kehon tarvitsevan ravintoa palautuakseen. Ei muuta kuin painuimme alakerran sittariin ja lihatiskille. Pienen opastuksen jälkeen saimme kaksi 350 gramman komeaa naudan ulkopaistista leikattua pihviä.

Mukaamme lähti myös fetaa ja salaattia sekä varhaisperunoita. Pari pulloa J.P Chenetiä pihvien kanssa kruunasi makuelämyksen.

Ou jeah!

meat-a-ok.jpg

Kumman ottais?

kummanottais.jpg

Vedimme tuhdit annokset napaamme. Punkkua, kun oli runsaasti niin päätimme jatkaa juhlintaa ja avasimme toisenkin pullon jälkiruuaksi. Oltiinhan me ansaittu moinen, sillä takana oli pari kovaa treenipäivää ja jaloissa tuntui vieläkin kovat prässit. Kun seuraava päiväkin sattui olemaan vapaapäivä duunista,  annoimme itsellemme luvan rentoutua viinien ja Rahmaninovin etydeiden äärellä.
Tässä Pavel Raikerus soittaa Rahmaninovin Etydiä Tableau Op. 39 No. 3

Alla lautanen täynnä ruokaa…

meatplatter.jpg

Jatketaan! :)

Posted under NyysBlog
Hei-5-2009

Jalkareenit by Brotha!

Töiden jälkeen oli sovittu jalkatreenit veljeni Jukan kanssa. Voi pojat, oli muuten hyvät treenit. Tehtiin kolme liikettä jaloille, reidenojennuskone, prässi ja suorinjaloin maastaveto. Kintut olivat aivan hyytelöä koko matkan kotiin saakka. Kyllä velipoika osasi rääkätä hyvin meikäläistä…

Mastah’ Blastah’

master.jpg

Reisiojennus:

  • 15*60kg (lämpöä)
  • 12*100kg
  • 12*120kg
  • 12*130kg
  • 12*140kg

Prässi:

  •  8*280kg
  • 8*330kg
  • 8*380kg
  • 6*430kg
  • 12*480kg
  • 12*530kg
  • 12*580kg

Prässisarjat veti kaikki mehut pois niin totaalisesti, etten meinannut päästä montusta ylös vikan sarjan jälkeen. Kävelin pitkin salia kuin olisi ollut scheisset housuissa.

Vikana liikkeenä väännettiin siis suorinjaloin mave, mutta kovin puhti oli jo poissa.

SJMV:

  • 10*20kg
  • 10*40kg
  • 10*60kg
  • 10*100kg
  • 10*150kg

Lopuksi pienet poset pukkarissa. Ei vaan jalat oikein lohjenneet, kun oli niin turvoksissa ja tukossa rääkin jälkeen.

mikapousaa.jpg

Ei muuta kuin kotiin väsäämään tuokaa ja parit smoothiet!!

Posted under NyysBlog