Mika Nyyssölä

Kolme viikkoa kulunut, kun viimeksi nähtiin Harri Peltomaan kanssa. Aika siis tsekata kondis. Kolme viikkoa ja viisi kiloa kevyempänä Harri “The Quadzilla” Peltomaa jo malttamattomana odotteli salin ulkopuolella, kun meikä löntysteli paikalle. Ensisilmäyksellä ainakin naama oli muutamaa kaliberia hoikempi, entä sitten muu kroppa?

Pienet treenit pohjille ennen poseja. Meikä väänteli taas omia rimpulakoipiani, kun Harri pumppaili menemään rintaa ja käsiä. Kun noita Harrin reiskoja katseli, niin kyllä niistä olisi voinut pihviä irrota vähän muillekin. Miehen etureiskat ovat nimittäin vähintäänkin hurjan kokoiset. Sviippiä löytyy ja paksuutta sekä muotoa on jo melkeinpä naurettavan paljon.

Katsokaa nyt tätä kuvaa!

Pohkeet toki voisi olla aavistuksen verran isommat, sillä nuo reidet ovat erittäin dominoivat ja pohkeiden paksuus toisi balanssia jalkoihin lisää.

Treenien jälkeen siirryimme pukkariin posettelemaan ja katselemaan kuntoa. Kyllähän se viiden kilon pudotus jo näkyi kropassa. Vatsan seutu oli huomattavasti kaventunut, kylkien nahka osoitti selkeää  ohenemista, selkä erottui paremmin kuin viimeksi ja kokonaisuudessaan kroppa oli tiivistynyt.

Lisää työtä tarvitaan sekä paljon aerobista, jotta saadaan rasvat liikkeelle ja kroppa aina vain kireämmäksi. Tiukalla aikataululla mennään, mutta tahto on kova ja lauteille on tarkoitus nousta 12 viikon kuluttua. Harrin paino on tällä hetkellä 97,5 kg ja kymppi pitäisi vielä repiä siitä pois. Itkua ja hampaiden kiristelyä on siis Porissa päin kuultavissa. Noh, ei ehkä itkua, mutta kyllä mies saa vetää sata lasissa ja nälkä kannoilla! Aerobista Harri taitaa vedellä jo aika monen tunnin verran viikossa ja salillakin käydään seitsemänä päivänä. Kovasti vain tsemppiä Porin isoimmat etureidet omistavalle Harrille. Nöyränä mennään!

Tässä kuvasaldoa:

Tuplat!

Rintapose.

Tuplat takaa.

 Harri ja mä.

Updatea Harrista sitten taas parin viikon kuluttua! C Yah!

Ostin eilen OBH Nordican blenderin. Sillä saa oi niin kivasti kaikki mössöksi, ettei tartte edes purra ruokaa. Riittää kun nielaisee vain! Ei vaiskaan, huippu hyvä vehje ja kyllä smoothiet yms prodepaukut hedelmien kera maistuu helkutin hyvältä.

Hintaa tuollaiselle pikku vekottimelle ei tullut kuin himpun verran alle 40 eskoo. Värivaihtoehdot olivat musta, valkoinen ja tuollainen limetin vihreä. Koska olen niin vehreä itsekin, otin pirteän viherblenderin itselleni. Tässä kiskon juuri alas hedelmäistä  smoothie-aamupalaa.

Mikan hiilaripaukku.

• 1 persikka
• 1 banaani
• 1 omena tai päärynäomena
• kourallinen viinirypäleitä
• 1 purkki ananasviipaleita
• kourallinen pakastemansikoita
• 1 purkki maitorahkaa

Sisältää:

• Proteiinia: Jonkin verran
• Hiilaria: Sopivasti
• Rasvaa: Ei lainkaan
• Vitamiineja: Paljon!

Ei muuta kuin ostamaan blenderi ja paljon hedelmiä ja sekoilemaan! Kesällä on muutenkin mukava nauttia kaikenlaisia juomia, joten miksi ei myös terveellisiäkin vaihtoehtoja?

CU!

Välillä tulee miettineeksi asioita. Joskus ehkä vähän enemmän kuin tarvitsisikaan. Pysähtyy ajattelemaan sitä “big picture:a”  ja sen vastakohtia eli elämän pieniä nyansseja.

Mikä on elämän tarkoitus?

Kuka niitä edes lähtee luettelemaan? Onko elämällä ylipäätään tarkoitusta, kun elämä suuressa mittakaavassa on niin lyhyttä ja tarkoituksetonta. Jokainen meistä tekee omalla elämällään mitä haluaa, tai ainakin yrittää tehdä mitä haluaa. Aina ei tietty saa tehdä sitä. Sen estää yhteiskunnan normit ja lait ja se, mitkä kortit elämä on sinulle antanut. Uskon silti, että kovalla tahdolla voi saavuttaa tavoitteensa, se vaatii vain kovaa työtä. Ennen sitä kuitenkin täytyy vain löytää oma indentiteettinsä. Onko se mitä haluaa juuri sitä mistä tykkää?

On masentavaa ajatella, ettei millään ole kuitenkaan mitään merkitystä. Kaikki on niin lohduttoman katoavaista. Mutta toisaalta harvoin negatiivisuudesta syntyy mitään positiivista. Think positive. Fraasi joka useimmiten yhdistetään varmaankin johonkin hiv:in/aids:in vastaiseen kampanjointiin. Positiivinen ajattelu on pohjimmiltaan kuitenkin itsensä kanssa juttelemista.  Tapa löytää ne oikeat välineet kääntää negatiivinen positiiviseksi. Josko elämästä silti löytää pienen pieniä asioita, joilla jaksaa, jotka saa ihmisen hymyilemään ja nauttimaan olemassaolostaan?

Arjen pienet ilot. Mennä elämässä päivä kerrallaan ja nauttia siitä kuin se olisi viimeinen. Rakastaa lähimmäistään ja olla empaattinen toisille. Kun antaa, myös saa. Vuorovaikutteista kanssaelämistä.

Tieto lisää tuskaa.

Olen aina ajatellut, että älykkyyden ja hulluuden raja on häilyvä. Ihmisen kyky tiedostaa oma olemassaolo, varsinkin erittäin syvällisesti lisää pelkoa ja tuskaa. Kuinka helppoa olisikaan olla tiedostamatta tätä kaikkeutta. Kokisi vain sen minkä näkee ja ne asiat, joita ei ymmärtäisi ei herättäisi kysymyksiä. Kuin lehmä laitumella.  Viisi metriä eteenpäin ja kun sen jälkeen tulisi uudet viisi metriä, edelliset olisi jo unohdettu. Mitä enemmän ymmärtää asioita, sitä enemmän ymmärtää kuinka vähän sitä edes ymmärtää mitään! En onneksi ymmärrä juuri mitään enkä tiedosta tätä kaikkeutta, ainakaan liikaa, eikä siihen ole tarvinnut käyttää kauheasti ymmärrystä.

Terve!

Kuvattiin tosiaan tuossa 3-4 viikkoa sitten Gazozille uutta mallistoa, jotka ovat siis jo saatavilla. Hernesaaressa oli taas kerran sopivan karut taustat hienoille kledjuille.

Gazoz on mielestäni katumuotia parhaimmillaan. Tosi päheen näköisiä farkkuja ja paitoja. Leikkaukset ja detaljit farkuissa ovat tosi extremejä, mutta mallistosta löytyy myös hillitympiäkin vaihtoehtoja.

Farkkurotsejakin on saatu valikoimaan muutama ja henkilökohtaisesti pidän tuosta oikeanpuoleisesta takista erittäin paljon.

Kesä jos tulis, niin sais lyödä shortsitkin jalkaan.

Käykää selailemassa kuteita Gazozin sivuilta. Sieltä löytyy myös jälleenmyyjät kautta Suomen.

Mitäs muuta?

Tullu treenailtua harvakseltaan. Broidin kanssa kyykkäiltiin perjantaina kilpaa. Veli tosin oli jo tehnyt alle selkä- ja hauistreenit, mutta suostui sitten kyykkimään mun kanssa, kun pyysin. Ihan ok settiä saatiin vapaalla tangolla aikaseksi. Isommissakin painoissa ideana oli mennä melkein ass-to-grass-syvyyteen.

Sarjat:

• 10*60kg
• 10*90kg
• 6*120kg
• 6*150kg
• 4*180kg
• 3*200kg (veli: 1*200kg)
• 1*210kg 

Eilen tehtiin ns. kyykyn päälle sitten mavea Paulan ja Tuomaksen kanssa. Selkätreenit heavytyyliin on hyvä aloittaa maastavedolla. Liike on kokonaisvaltainen ja antaa hyvää shokkia koko kropalle. Perusliikkeet siis on niitä parhaita liikkeitä, plain and simple.

Meikäläisen sarjat:

• 10*50kg
• 10*80kg
• 6*120kg
• 6*140kg
• 6*180kg
• 13*180kg

Taisin innostua tuossa vikassa sarjassa ja aattelin, että kun ei niin kauheesti satu enää edellisen päivän kyykyt alaselässä niin antaa mennä niin monta kuin jaksaa. Olisi sieltä varmasti jaksanut puristaa parikin vielä lisää, mutta näillä mentiin. Tänään on ollut hieman hellänä tuo alaselkä. Uskon kuitenkin, että se siitä vetristyy jo huomisiin treeneihin mennessä.

Kuvauksia

Tiimi MnM kävi tuossa tiistaina kuvaamassa jatkoa tuolle hölmön hauskalle Wannabe Heroes-sarjalle. Lauttasaareen Tallbergin puistotielle ja Robin Hoodin fiinit kuteet päälle ja lasten jousipyssy kouraan. Arvatkaa vain kuinka nuokin tamineet keräsi katseita ohi ajavista autoista. Kävi siinä yksi mummokin kurkkaamassa puskien välistä mitä me tehtiin. Hauskaa taas oli mitä suuremmissa määrin.

Ei muuta kö seuraavaan kertaan taas!

-Mika

Heipparallaa täältä viileästä Etelä-Suomesta.

Kesäkuu on jo pitkällä, mutta ilmat on koleat. Taisi viime viikonlopun helleaalto olla vain harvinainen sääilmiö, sillä  ainakin tämä viikko on ollut erittäin epävakainen. Kesälomat meikäläisellä alkaa vasta elokuussa, joten eipä tuo haitanne kauheesti. Ainoana huonona puolena epävakailla säillä on se, kun Miken kanssa on pitänyt kuvata jos jonkinmoista projektia ulkosalla, mutta eipä olla päästy. Venyy ja vanuu nuo projektit. Joku taisi oikein kysyä, että ollaanko kuopattu Wannabe Heroes, kun ei ole uutta kuvaa tullut? Noh, tulee kunhan säät ja menot osuu kohdilleen.

Tässä kuitenkin yksi kuva, joka otettiin Gazozin mainosjulistekuvauksissa eilen illalla yhden parkkihallin katolla. Aika coolin näköinen ja sävyt sekä tunnelma on suorastaan hieno. Kyllä se Sirén osaa!

Meikä lempipuuhassa, sikaria pössyttelemässä.

Tänään sitten taas salille. Pistin pikaisen jalkatreenin, jossa oli kyykkyä, prässiä ja reiden koukistusta sekä ojennusta. Treffit oli Peltomaan Harrin kanssa, jolla on h-hetkeen vielä runsaat 15 viikkoa jäljellä. Pakko oli kyykätä siis suht isoilla, ettei taustalla ihan kamalasti naurettaisi. Kovin sarja taisi olla 180 kilolla 10 toistoa. Se menikin ihan helposti ja enemmänkin olisi voinut nostaa, mutta alaselkä alkoi vihottelemaan oudosti. Taisin nostaa telineistä tangon aavistuksen huolimattomasti ja tuli lievää sivuttaisliikettä, joka sitten varmaan ärsytti alaselän lihaksia. Toivottavasti siis vain lihaksia, ettei siellä mikään välilevy pullahtanut. Kipeä se nyt on kuin fan, mutta ei voi mitään. Meen sit lekuriin jos huomenna en sängystä ylös pääse.  Jep, ei siis näin.

Peltomaan kanssa harjoiteltiin vaparia jo ihan täysillä. Musiikki on valmis ja liikkeitä päästiin tapailemaan oikein kunnolla. Erittäin hyvin Harri oppi koordinoimaan kroppaansa, vaikka ensimmäistä kertaa oltiin harjoittelemassa vaparia. Suhteellisen haastava vapari on siis tulossa. Huumoria ja pilkettä silmäkulmassa on myös mukana, ei siis mitään kuoleman vakavaa posetusta. Olen muuten noita vapareita tehnyt jo muutamalle tyypille tässä vuosien varrella. Mainittakkoon vaikka Jari Stingl, Inkeri Salminen ja Jari Leskinen. Sen voin sanoa, että todella kivaa ja haastavaa hommaa se on. Parasta ehkä siinä on se, että sitä aivan kuin itsekin onnistuu, kun kilpailija onnistuu. On hienoa seurata vieressä toisen kokemia “ahaa!”-elämyksiä ja onnistumisen tunteita, kun poseeraukset alkaa sujua ja vaparin kaikki osa-alueet loksahtelee paikoilleen. Dieetissäkin on paljon enemmän mieltä, kun pääsee harjoittelemaan vaparia tarpeeksi ajoissa. Sitä tajuaa, että ollaan menossa esittämään yleisölle itseään.

Salilla treenaili myös isohko möhköfantti eli Heinäsen Markus. Miehen kädet ovat jättimäiset lähes 50 senttiset puhumattakaan roikkuvista takareiskoista ja pulleista olkapäistä. Halusin Markuksen ns. referenssiksi Harrin rinnalle. Noviisi versus yksi Suomen kehonrakennuksen lahjakkaimmista bodaajista. Jos Harrilla menee kaikki nappiin niin saattaa muuten olla, että näemme molemmat miehet Lahdessa samassa line-upissa alle 90 kilon sarjassa. Pistettiin parit vertailuposet Harrin ja Markuksen kesken ja hienostihan Harri siitä rääkistä selvisi. Markuksen paino taisi miehen sanojen mukaan olla 97 kilon paikkeilla ja Harrin on 103 kilon hujakoilla. Isoja miehiä siis meikän rinnalla… Yleisön pyynnöstä oli minunkin pakko riisua paitani ja heittää taistelupose-tuplat edestä kilpailuun Markusta vastaan. Taisihan tuo Markus sen viedä 1-0 ;). Ei tuollaiselle mörssärille tällainen 83 kiloinen rimpula mitään mahda.

Kuvat, olkaa hyvä:

Jep jep.

Oli niin kivaa olla lauantaina HIetsussa ja nauttia helleaallon lämpimästä huomasta. Mutta miten kävikään? Eiköhän se neljä tuntia ilman mitään suojakerrointa tehnyt tehtävänsä ja poltin pahanpäiväisesti nahkani. Kolme yötä nukuin tuskaisena kiristelevän ja aran ihoni kanssa. Vasta tänään on kipu alkanut  hellittää, mutta nyt se kesiminen alkoi. Nahka lähtee sellaisina valtavina laattoina ja ääni niitä repiessä on kuin repisi teippiä rullasta. Ällöä.

Jo maanantaina oli treenit salilla ja silloin tuo nahka vasta olikin kipeä. Treenattiin Tuopin ja Paulan kanssa selkää. Uuh, voitte kuvitella kuinka teki gutaa vedellä alataljaa, kun iho oli muutenkin tulipunainen ja arka. Hilpeitä kommentteja sateli porukalta, kun esittelin ei niin terveen väristä punoistusta selässäni. Tänään oli jo helpompaa salilla ja onneksi, sillä Tuopin kanssa tehtiin rinta, olka ja oikkarit. Mitenköhän paljon olisi sattunut jos olisin joutunut kyykkäilemään tuon palaneen niskani kanssa? Huh, jo ajatuskin puistattaa.

Kyykyistä puheenollen, viime viikolla (ennen Hietsuepisodia) kyykkyreeneissä irtosi suht helposti 180 kilolla 10 toistoa. Reza oli varmistamassa ja samalla piiskasi uskoa pikkuiseen.

Nappasin muuten Rezasta pari fotoa pukkarissa, kun mies näyttää aikamoisen kovalta 95-kilon painossaan. Hyvä Reza!