Mika Nyyssölä

- giant killer -

Archive for Joulukuu, 2008

Jou-30-2008

Mikan reenikoulu: Rinta&Haba

Ja kuten otsikkokin kertoo oli tänään rinta-ja habapäivä. Tyttöystävän kanssa olin tänään treenaamassa, joten havainnollistavat kuvatkin saatiin napattua samaan syssyyn. Tässä päivityksessä kuitenkin keskitymme enemmän hauiksiin ja muutamaan erikoisliikkeiseen.

Rintaa tehtiin tänään normaalista poiketen niin, että penkki jätettiin pois ja ekana liikkeenä vipuvarsivinopenkki.

Tämän näköinen laite:

rintahaba01.JPG

Pidän mielelläni leveintä mahdollista otetta, toki kapeammallakin voi ottaa, mutta se osuu ainakin minulla herkästi liikaa ojentajille.

Sarjat (painot per puoli):

  • 10×20kg
  • 10×30kg
  • 10×65kg
  • 8×80kg
  • 6×80kg
  • 10×65kg

Seuraavaksi tehtiin lyhyillä palautuksilla penkkiä käsipainoilla.

Sarjat:

  • 16×32kg
  • 12×32kg
  • 11×32kg

Rintareeni oli siinä. Vaikka liikkeitä olikin vain kaksi, olivat ne erittäin intensiivisiä ja punppi oli käsin kosketeltava.

“Ja sit haboihin!”

rintahaba02.JPG

Siis haboihin. Kuten lupasin, tällä kertaa tehtiin hieman erikoisempia liikkeitä, joita voi kukin itse kokeilla ja todeta onko niistä mihinkään. Koen, että on hyvä hakea haboihin ärsykettä vaihtelemalla liikkeitä aika ajoin. Näillä ainakinsain todella hyvän fiiliksen ja kädet kipeiksi.

Ekana liikkeenä oli erikoinen leuanvetomainen puristus.

Ideana on yksinkertaisesti vetää tanko hauiksilla alas. Tietysti selkä tekee osan työstä, mutta tekemällä lyhyttä liikettä ilman, että suoristaa käsiä ylhäällä,  saa vedon tuntumaan käsissä. Tärkeää olla myös aivan selkä suorana, joka eliminoi myös selän käyttöä liikkeessä.

Tässä pari kuvaa liikkeestä:

rintahaba05.JPG

rintahaba04.JPG

Ota kapea ote tangosta äläkä päästä käsiä suoraksi ylhäällä!

rintahaba06.JPG

Tankoa ei tarvitse vetää leukaan asti.

rintahaba03.JPG

rintahaba07.JPG

Seuraavaksi liike joka sopii hyvin myös vikaksi liikkeeksi on ristikkäistaljassa maaten hauiskääntö.

rintahaba08.JPG

rintahaba09.JPG

Liike on helppo tehdä. Ei  muuta kuin patjan päälle makaamaan, kyynärpäät tiukasti kylkiin kiinni ja menoksi. Pitkiä sarjoja ja kunnon poltetta hauiksiin. Liike on sinänsä ilkeä, sillä selkä on kiltisti lattiaa vasten, eikä muu kroppa pääse avustamaan liikkeessä. Puhtaita toistoja on siis tiedossa.

rintahaba10.JPG

Vika liike oli meillä hauiskoneessa. Tätä laitetta ei välttämättä löydy joka salilta, mutta jos löytyy niin suosittelen! Laite on todellinen tappaja. Siinä saa sellaisen poltteen hauiksiin, että helvettikin on kylmä sen rinnalla.

Liike kannattaa tehdä rauhallisesti, pitkiä sarjoja ja suht pienillä painoilla. Säätövaraa on penkissä sekä pehmusteissa, joten kannattaa etsiä itselleen paras mahdollinen korkeus ja kulma. Yritä tehdä liike hauiksilla loppuun asti äläkä ota muuta kroppaa mukaan liikkeeseen.

Kas näin:

rintahaba11.JPG

rintahaba12.JPG

rintahaba13.JPG

Loppuun pose:

rintahaba14.JPG

Treenien jälkeen välittömästi palkkari ja mahdollisimman pian syömään. Näin pääsee keho rakentamaan hajonneita lihassoluja ja katabolia kääntyy anaboliaksi!

Päätimme siis treenien jälkeen nauttia komeat New Yorker Burgerit! 200 grammaa naudanlihaa sämpylän välissä, namM!

rintahaba15.JPG

Ens kerralla sit jotain muuta höpinää.

Posted under NyysBlog
Jou-29-2008

Reiskareenit

Isäukon kanssa salille ja jalkatreenit näin maanantain kunniaksi. Ensitöikseni päätin tehdä hack-kyykkyä ass-to-grass-meiningillä ja pienellä pysäytyksellä alhaalla. Kutosia oli tarkoitus tehdä ja nousta 20kg korotuksilla niin, että vikassa failureen asti. Failure tuli jo nelosen kohdalla valitettavasti.

Sarjat (laitteen paino ei ole mukana):

  • 6×40kg
  • 6×40kg
  • 6×60kg
  • 6×80kg
  • 6×100kg
  • 6×120kg
  • 4×140kg

Tykkään tehdä tuota hieman sumotyylillä eli jalat auki. Liike kohdistuu hyvin reiden sisäosiin ja syvälle mentäessä myös pakarat ja takareiskat ottavat hittiä.

jalkareenitblogi01.JPG

jalkareenitblogi02.JPG

Lämmittimet suorittivat tärkeää roolia syvissä hackkyykyissä.

jalkareenitblogi03.JPG

Ei muuta kuin prässin kimppuun. Siinä hieman pidempiä sarjoja eli kymppejä haettiin ja koko ajan pientä korotusta.

Sarjat:

  • 10×280kg
  • 10×280kg
  • 10×330kg
  • 10×380kg
  • 10×430kg
  • 10×480kg
  • 10×530kg

jalkareenitblogi04.JPG
Loppuun reiden ojennuksia ja koukistuksia 3 sarjaa 15 toistoa. Tehtiin vielä pohkeita hajanainen setti.

Suht hyvä kokonaisuus saatiin aikaiseksi ja jaloissa tuntuu jo treeni näin kotona istuessa. Onneksi oli “oldman” mukana reeneissä, sillä usein yksin treenatessa ei saa ihan kaikkea itsestään irti. Yritänkin aina saada jonkun messiin tekemään jalkatreenejä, jotta tuollaiset setit mahdollistuu.

Tässä tämänkertainen kuvahavainnollistus. Huomenna sitten muutama erikoisliike hauiksille kuvien kera. Niillä saat habat kasvamaan takuuvarmasti! ;) Muista tulla tsekkaamaan!!

-Mika

Posted under NyysBlog
Jou-27-2008

Olkapäät takaa olan

Kiskaistiin olkapäätreenit avovaimoni kanssa. Otettiin samalla havainnollistavia kuvia, jotta tajuaa sitten se erkkikin mitä tehtiin. ;)

Pystypunnerrusta niskantaakse smith-tangolla niin sanotuksi massaliikkeeksi. En koskaan laske tankoa korvien tasoa alemmas, sillä kiertäjäkalvosimet ovat kovilla sitä alemmas vietäessä. Liike osuu hyvin olkapäille ihan korvien tasollekin vietynä.

Sarjat:

  • 15×32kg
  • 10×52kg
  • 10×62kg
  • 10×72kg
  • 10×72kg

olat15.jpg

olat14.jpg

Seuraavana vuorossa oli tuo hieman modifoitu pystysoutu ristikkäistaljassa. Tämä liike ei satu lainkaan olkapään niveliin ja silti siinä saa erittäin hyvän tuntuman sivuolkapäälle. Kahvana alataljan V-kahva väärinpäin, katso kuva:

“Niinku tää”

olat13.jpg

5 sarjaa 15 toistoa ja painoa lisäten koko ajan.

Liike saa olla suhteellisen lyhyt, eli ei tarvitse vetää sitä kahvaa leukaan asti. Tärkeintä on kuitenkin keskittyä siihen olkalihaksen työskentelyyn. Eli rauhallinen liike ja veto tapahtuu olkapäillä.

olat12.jpg

olat11.jpg

olat10.jpg

Toiseksi viimeinen liike oli vipunostot sivuille. Lyhyillä palautuksilla ja pitkiä sarjoja. Otin 10 kilon käsipainot ja siltikin raskailta tuntuivat.

Sarjoja 5 ja toistoja kussakin 15. Hiki lensi.

olat08.JPG

olat07.JPG

olat09.JPG

olat06.JPG

Kaiken (vipareiden) jälkeen olo oli tuskainen.

olat05.JPG

Viimeisenä liikkeenä teimme takaolkapäitä sille tarkoitetulla laitteella. Siinäkin on tärkeintä tuo kuuluisa mind&muscle-tapa tehdä liike rauhallisesti lihaksella. Turha heiluminen ja repiminen ei ole hyväksi. Monta kertaa olen nähnyt tuota liikettä tehtävän aivan väärin ja kauheilla painoilla. Takaolkapäät ovat suhteellisen pienet lihakset eikä ne tarvitse isoja painoja kasvaakseen. Yleensä isoja painoja käytettäessä työtä tekee enemmän apulihakset kuin ne joita treenataan.

olat03.JPG

olat04.JPG

olat02.JPG

olat01.JPG

Kattava treeni olkapäille ja saimme eristettyä hyvin olkalihakset. Epäkkäät olisi toki voinut olla mukana treeneissä, mutta minulla on ollut outo niskakipu jo kohta viikon verran ja se säteilee ilkeästi koko oikealle puolelle päätä. En viitsinyt lähteä ärsyttämään sitä tuon enempää. Toivotaan että paranee pian.

Ai niin paranemisesta tulikin mieleen, että salille tultaessa törmäsimme Viertolan Villeen, jolla oli molemmat(?!) kädet kipsissä! :( CBB-mies oli liukkailla keleillä kaatunut taaksepäin ja kädet olivat jääneet alle. Toinen käsistä odottaa vielä kirurgin veistä. Molemmat on jo kertaalleen operoitu! Toivotetaan paljon voimia ja jaksamista. Paranehan pian Ville!!

Ville huumorimiehenä jaksoi pousata kameran edessä!

ville-viertola.JPG

Joulut ohi ja uutta vuotta pukkaa. Kinkut ja kalkkunat on syöty sekä viinit ja oluet juotu. Näytti salilla siltä, että tyttöystävällä meni nuo kinkut hauiksiin. Meikällä ne meni keskelle kehoa.

Ou jeah, baby!

jumalani.JPG

Ei muuta kuin jatketaan treenejä näin välipäivinäkin. C U!

olat16.jpg

Posted under NyysBlog
Jou-21-2008

Penkkipäivä lämmittimillä

 Heipsan taas.

penkkipaiva01.jpg

Tänään hyökättiin siis paremman puoliskon kanssa salille tekemään rintaa ja olkapäitä. Pari kuvaakin räpsittiin, jotta saatiin ikuistettua uudet lämmittimet käytännössä. Heh, elämän pienet ilot kunniaan.

penkkipaiva02.jpg

penkkipaiva03.jpg

Penkissä tehtiin eka liike. Tänään ei kauheasti lämmitelty sillä kädet olivat jo kuumana, kun tiikeribalsami hehkui lämmittimien alla. Jos nyt ketään kiinnnostaa sarjat niin tässä tulee:

  • 15×60kg
  • 10×100kg
  • 10×120kg
  • 5×130kg
  • 3×140kg

(Kuriositeettina tyttöystävä kiskaisi taas uuden sarjaenkan penassa 10×50kg)

penkkipaiva04.jpg

Seuraavaksi tehtiin käsipainoilla penkkiä kolme sarjaa isoimmat painot olivat 48kg ja pienimmät 36kg. Sitten olkapäille pystysoutua v-kahvalla ristikkäistaljassa. 5 sarjaa 15 toistoa lisäten kokoajan painoja. Toinen liike oli viparit sivuille, jossa oli pientä skabailua kumpi tekee 5 sarjaa 15 toistoilla nopeammin, kuitenkaan tekniikasta tinkimättä. Hävisin. Tosin täpärästi. ;)

Kyllä täytyy sanoa, että nuo lämmittimet olivat todella avuksi. Piti kädet “kuumina” ja antoi samalla pientä tukea nostojen aikana. Suosittelen todella noita McDavidin lämmittimiä, vaikka kokemusta ei ole muista merkeistä. Nämä kuitenkin ajavat asiansa tarpeeksi hyvin meikäläisen mielestä.

Nähdään!

penkkipaiva05.jpg

Posted under NyysBlog
Jou-21-2008

Uudet lämmittimet

 mikanemma.jpg

Reunasen Emman kanssa jubailtiin alkuviikosta reenien lomassa ja puheeksi tuli meikäläisen kipeät kyynärpäät sekä vaivaiset polvet. Lämmittimiä oon kaipaillut jo pitkään mukaan treeneihin, mutta en vain ole saanut aikaiseksi marssia johonkin urheiluliikkeeseen ostamaan sellaiset. Emma, joka on duunissa tällaisessa urheiluliikkeessä lupautuikin hommaamaan minulle lämmittimet. Tänään sitten minua odotti kotona yllätys. Emma olikin jo antanut ne tyttöystävälleni, johon sattui törmäämään salilla. Sain polviin ja kyynärvarsiin McDavidin laadukkaat lämmittimet. Nyt kyllä kelpaa reenata noiden kanssa. Ehkä jopa polvetkin kestää paremmin kovia painoja?

Varsinkin vasen kyynärpää kipeytyy ojentajareeneissä, joten todellakin tuli tarpeeseen nuo lämppärit. Ei muuta kuin tiikeribalsamia pukkarissa kyynärpäihin ja lämppärit päälle niin johan alkaa veri kiertää eikä kipua synny (toivottavasti).

Kiitos Emppu!

lampparit.jpg

Posted under NyysBlog
Jou-19-2008

Rautakirja OY ja sairausloman omituiset säännöt. Seuraus: palkanmenetys!!

Muistatte varmaan, kun olin viime kuussa sairaana flunssan takia? Menin siis tiistaina 25.11 terveyskeskukseen terveydenhoitajalle ja sain sairauslomaa kolme päivää. Rautakirjalla on ollut jo muutaman vuoden käytäntö, että terveydenhoitajan todistus riittää, jotta sairausloman ajalta saa palkkaa. Terveydenhoitaja ei kuitenkaan saa antaa kolmea päivää pidempää sairauslomaa yhtäjaksoisesti. Tämän tiesin. Sitä taas en tiennyt, että kun sairausloma loppuu sen kolmen päivän jälkeen ja käyt yhä hakemassa uutta sairauslomaa ollessasi yhä kipeänä, ei terveydenhoitajan todistus enää kelpaakaan?!

Näinhän minulle kävi ja palkastani pidätettiin 152 euroa. Oikeutetusti?

Kerronpa nyt miten homma eteni. Tuli perjantai aamu ja totesin yhä olevani kipeä kolmen päivän sairausloman jälkeen. Soitin terveyskeskukseen, jossa tentattiin oloani yms. tuntojani. Sanoin tarvitsevani todistuksen työnantajalleni johtuvastani työkyvyttömyydestä. Puhelimessa oleva nainen sanoi, ettei flunssa vaadi lääkärin toteamista ja terveydenhoitajan todistushan riittää työnantajalle. Nainen passitti minut siis jonottamaan terveydenhoitajan vastaanotolle.

Pika pikaa painelin paikan päälle ja odotushuoneessa soitin henkilöstöpalveluihin, koska tämä on käytäntö firmassamme. Sama henkilö vastasi, kuten edellisen kerran (tiistaina 25.11)  ja totesin sairauteni yhä jatkuvan. Sanoin olevani jo terveyskeskuksessa ja että odottelin pääsyä terveydenhoitajalle. Tässä vaiheessahan olin jo tekemässä tietämättäni väärin, mutta sanoiko henkilöstöassistentti minulle mitään? Varoittiko hän minua, etten menisi terveydenhoitajalle, sillä Rautakirja OY:ssä sairausloman jatkuminen vaatii lääkärin vastaanottoa, jotta palkan saisi sairausloman ajalta? Ei!

Henkilöstöassistentti jutusteli mukavia ja toivoi, etten kipenä joutuisi kovin kauan odottamaan terveydenhoitajalle pääsyä. Lupasin soittaa, kun tietäisin kauanko sairausloma jatkuu.

Sain kaksi päivää lisää ja terveydenhoitaja tutki tarkkaan mahdolliset korvatulehdukset sekä keuhkot ettei rahinoita kuuluisi. Aivan saman olisi siis lääkärikin tehnyt. Todettiin vielä, että kotiin lepäämään ja annettiin kuoraan todistus työnantajalle.

Soitin henkilöstöpalveluihin kotimatkalla uudestaan ja kerroin diagnoosin ja kehuin vielä kuinka nopeaa tämä nykyään on, kun ei tarvitse lääkärin vastaanotolle jonottaa. Tässäkään vaiheessa henkilöstöassistentti ei maininnut, että poika teitpä sinä väärin, palkkaa ei sitten tipu. Sitä ollaan muuten palkattomalla lomalla siitä hetkestä lähtien, kun astuit terkkarin ovesta ulos.

Menin kotiin ja parantelin onnellisena itseäni sen pari päivää ja sunnuntaina jo hyökkäsin työpaikalle.

Eilen sitten tuli palkkakuitti joka oudosti oli entistäkin laihempi. Katselin kummastuneena -152 euroa, joka möllötti ilkeänä kuitissa. Soitin palkanlaskijalle, joka totesi, että minulla oli viime kuussa kaksi palkatonta vapaapäivää. Ehei, eihän minulla mitään sellaista ollut. Olin kyllä kipeänä, mutta että vapaapäiviä ja palkattomiakin vielä? Palkanlaskija kehoitti soittamaan henkilöstöpalveluihin.

Soitin henkilöstöpalveluihin ja taas kerran sama assistentti vastasi. Kysyin, että onko sairauslomatodistukseni kenties hukkunut jonnekin, sillä palkkaa ei ole näyttänyt tulleen kahdelta sairauslomapäivältä? Olin kyllä lähettänyt molemmat todistukset, ensimmäiset kolme päivää ja jälkimmäiset kaksi päivää, samassa kuoressa.

Hetken yhdessä ihmeteltyämme assistentti kysyi oliko molemmat todistukset terveydenhoitajan todistuksia? Vastasin myöntävästi, johon hän totesi: “juu, no sittenhän asia on selvä. Sairausloman jatkuessa terveydenhoitajan todistus ei kelpaa Rautakirjalle!”

Tyrmistyin täysin. En oikeastaan osannut sanoa mitään. Mielessäni kävi miljoona ajatusta ja päälimmäisenä oli kysymys miksi en tiennyt tästä? En ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä lisäyksestä. Assistentti sanoi kyseisen tiedon kyllä löytyvän kassapäätteemme infon sivuilta ja lisäsi vielä, että nämä asiat tulevat yleensä vasta tässä vaiheessa esille.

Nyt haluaisin pienenä huomiona lisätä, että tuon asian olisi siis voinut kertoa minulle ainakin kahdessa eri tilanteessa soittaessani terveysasemalta, jolloin tämä palkan pidätys oltaisiin voitu välttää.

Lopetin puhelun pikaisesti ja soitin aluemyyntipäällikölle ja kerroin mitä oli tapahtunut. Hän lupasi selvittää tilanteen ja palata asiaan seuraavana päivänä. Tänään sain tekstiviestin aluemyyntipäälliköltäni, joka pahoitteli asiaa ja sanoi, että tasapuolisuuden nimissä asialle ei voida tehdä mitään. Kun terveydenhoitajan todistus alkoi pari vuotta sitten olla hyväksyttävä, oltiin siitä tiedotettu näkyvästi. Syy oli siis minun ja sanktio oli palkan menetys.

Olen ollut asiasta yhteydessä varaluottamusmieheen, joka on keskustellut firmamme luottamusmiehen kanssa. Palvelualojen ammattiliitto näyttää olevan käsistään sidottu. Tämän kaltaisia tapauksia on tullut viime aikoina kuulemma jo viisi muutakin. Asia tullaan ottamaan esille työehtoneuvotteluissa, jotka ovat parin vuoden kuluttua. Kiva.

Kysynkin kuka periaatteessa on vastuussa? Onko se terveydenhuolto, joka ei näemmä tiedä firmojen omista säännöistä, sillä he haluavat meidän käyttävän terveydenhoitajaa kevyemmissä sairaustapauksissa, kuten flunssat yms. Onko se henkilöstöpalvelu, joka ei edes käsillä olevan tilanteen aikana informoi työntekijää?

Summa summarum, minä olin kuitenkin se, joka sai maksaa tietämättömyydestä kovan hinnan ja vielä joulun alla. Armoa ei anneta Rautakirjalla eikä näitä erehdyksiä katsota yksilökohtaisesti. Oli kyseessä sitten ensimmäistä vuottaan työtä tekevä henkilö tai minun tapauksessa 10 vuotta tunnollisesti työssä käyvä ja hyvin harvoin sairaana oleva työntekijä.

Olisi hienoa, että myös terveydenhuollon saralla tiedotettaisiin selkeämmin näistä tapauksista ja säännöistä eikä tuputettaisi terveydenhoitajaa lääkärin sijaan, sillä nähtävästi se ei kelpaakaan työnantajalle.

Kiitos joululahjasta Rautakirja OY!

neuvostoliitto.jpg

(Tämä kuva sekä kuvan symboliikka eivät mitenkään liity tapaukseen)
Posted under NyysBlog
Jou-14-2008

Täällä vartioi Totoro!

Eilen oli Pakkiksen pikkujoulut ja paikan päällä oli jos jonkimoista populaa. Hauskaa oli ja syömiset maistui. Otin muutaman sidukan Maikkelin kanssa ja taisin juoda myös pullollisen terveellisiä flavonoideja punaviinin muodossa.

Kuuluisa Matti H. Kataja ja Mike pikkujoulutunnelmissa.

mhk ja mike.JPG

Eva ja Hani

eva ja hani.JPG

Illan ehkä hauskin juttu oli Rock band-peli jossa 4 henkilöä soitti kukin yhtä instrumenttia mahdollisimman tarkasti originaalin musiikin tahdissa. Meikäläinen pääsi paukuttamaan rumpuja ja Mike taisi kokeilla taitojaan niin kitarassa kuin solistinakin. Hauska peli ja todella vaikea. Siellä se ilta noin pelaamisen ja seurustelun merkeissä menikin. Syötiin toki kaikki hyvin sillä siitä huolen piti Minna “Ironbutt” sekä pitopalvelu ja Taffel.

Tänään oli sitten hieman luova olo eilisen jälkeen, joten hanin kanssa lähdimmekin kaupunkiin tasoittavalle pizzalle. NammM!  Tarkoituksena oli myös tehdä parit joululahjaostokset eli saatiin yhdellä iskulla kolme kärpästä. Kolmas nimittäin oli Blippo, jonne taas kerran “vahingossa” eksyimme. Mukaan tarttui kaupan isoin ja muhkein Totoro! Nyt meillä kotona siis vartioi Hannari Tofun kanssa jätti-Totoro. Kyllä kelpaa löhöillä sohvalla pehmojen kanssa.

Hanski ja Totski.

pikujoulua-ja-krapulapaivaa-3.JPG

Täällä vartion Minä!

pikujoulua-ja-krapulapaivaa-4.JPG

Pizzojen jälkeen kävimme tallustelemassa Finnkinon tennispalatsissa, jossa törmäsin komeaan leffamainokseen; ensi vuonna ensi-iltansa saava Watchmen. Julmetun iso mainos jonka eteen jää väkisinkin hetkeksi tuijottamaan. Taitaa olla ensi vuonna pakko käydä tämä raina tsekkaamassa ihan isolla kankaalla, meinaan ainakin traileri oli sen verran komeaa katseltavaa.

pikujoulua-ja-krapulapaivaa-2.JPG

Ei muuta, heippa.

Posted under NyysBlog
Jou-13-2008

Uutta statistiikkaa

Elokuun alusta sain Googlen statistiikat käyttööni ja siitä lähtien olen pystynyt seuraamaan kävijämääriä sivuillani. Olen aikaisemminkin kertonut näitä omituisia statseja joille ei voi muuta kuin nauraa. Viimeksihän Taikkula oli Suomen jälkeen kävijämäärissä kakkosena? Weird!

Nyt siis Elokuusta tähän päivään mennessä on kävijöitä tullut yhteensä 45 903 kappaletta. Suomi tietysti ykkösenä kävijämäärissä 43 tuhannella kävijällä, mutta Thaimaa ei olekaan enää kakkosena. Yhdysvallat pitää kakkossijaa (334 kävijää) ja Saksa on kolmantena (280). Thaimaa on siis pudonnut neljänneksi (248 kävijää).

Sijat:

  1. Suomi
  2. Yhdysvallat
  3. Saksa
  4. Thaimaa
  5. Ruotsi 181
  6. Englanti 126
  7. Norja 76
  8. Etelä Korea? Woot? 63
  9. Alankomaat 38
  10. Espanja 28
  11. Viro 28
  12. Kiina? Taas Woot? 22
  13. Romania 19
  14. Sveitsi 17
  15. Japani? 14
  16. Brasilia 13
  17. Bulgaria 11
  18. Belgia 10
  19. Serbia 9
  20. Venäjä 8
  21. Meksiko 7
  22. Slovakia 6
  23. Israel 6
  24. Indonesia 5
  25. Saudi Arabia 5
  26. Liettua 5
  27. Chile? 5
  28. Argentina 4
  29. Pakistan 4
  30. Macedonia 4
  31. Etelä Afrikka 3
  32. Bosnia Herzegovina 2
  33. Moldova 2
  34. Uusi Seelanti 2
  35. Singapore 2

Sekä karmea määrä yhden kerran käyneitä maita joita en jaksa listata. Kaiken kaikkiaan 84 eri maata.

Pistää toki miettimään, että mitä ihmettä jostain Etelä Koreasta kukaan käy lukemassa mun blogia, mutta ehkä ne kattelee kuvia siellä? heh.

Iso kiitos kuitenkin kaikkille kävijöille joka maahan. On hienoa huomata, että meikäläisen höpinät ja kuvat kiinnostaa noinkin montaa kulkijaa maailmalla.

Thanks everyone!

earthppl.jpg

Posted under NyysBlog
Jou-12-2008

Lisää salihöpinää

Tiistaina treenit Kärpän Peten kanssa. Tehtiin rintaa vipuvarsikoneessa, vinopenkissä ja ristikkäistaljassa. Lopuksi kiskottiin vielä pohkeita istuen. Tuntui, että koko salikansa oli paikalla Meijerillä. Hauskaa kuitenkin oli ja onnistuttiin vielä saamaan yhteiskuva paikallisten saliotusten kanssa. Kuvassa siis Eva Kovalainen, Peter Kärppä ja allekirjoittanut. Ilme on mielenkiintoinen. :D

maevapete.jpg

Leskisen Jarikin oli änkenyt ison ruhonsa mestoille ja oli kiskomassa kauheita romuja penkissä solttutyyliin. Alla linkki videoon miehen 5×170 kilon penkkauksesta!! Hurjat on voimat Big Wheelsillä! :worship:

 

Video

Torstai

Tänään oli vuorossa selkää. Mavella aloitin.

Sarjat:

  • 10×60kg
  • 10×100kg
  • 6×130kg
  • 3×160kg
  • 3×180kg
  • 3×200kg

Olin iloinen, että sarjat tuntuivat kevyehköiltä ja energiaa riitti. Maven jälkeen Herra Rahimi liittyi seuraani selän takomisessa. Siirryimme leuanvetoihin leveällä myötäotteella. 4 sarjaa 10 toistoa kussakin. Pacificissa 5 sarjaa 115 paunalla? 15 toistoa, joista vikassa 20 toistoa. Pulloveria ristikkäistaljassa 3 sarjaa 15 toistoa. Lopuksi tein vatsoja yhden 100 toiston sarjan vatsakoneessa. Reenit olivat siinä ja painuimme ystäväni Herra Rahimin kanssa Spizy Co-ravintolaan syömään palauttavat New Yorker burgerit! 200 grammaa naudanlihaa ja tikkuperunoita! NammM!

“Kuvan hampurilainen ei liity tapaukseen”

nyu-burger.jpg

Eiköhän jatketa harjoitteita… :)

Posted under NyysBlog
Jou-6-2008

Erikoisia treenejä käsille

Pitkän työpäivän jälkeen päätin mennä salille rankaisemaan käsiä. Sain mukaani myös hyvän ystäväni Herra Rahimin. :)

Ekana liikkeenä tehtiin hieman erikoista, modifioitua leuanvetoa. Keksittiin itseasiassa veljeni kanssa tuo liike. Kokeiltiin parilla sormella leuanvetoa jalat vaakatasoon nostettuna ja huomattiin sen ottavan erityisen paljon olkavarsiin. Nimenomaan jalkojen vienti vaakatasoon siirtää painopistettä eteen ja lisää hauiksien kuormitusta. Kutsutaan liikettä vaikka Mikan Hauisleuanvedoksi! Tätä Mikan hauisleuanvetoa tulee tehdä hyvin rauhallisesti painottaen myös eksentristä osuutta. Kahdella sormella ei tietenkään tätä tarvitse tehdä vaan voi ottaa ihan normaalin vastaotteen, mutta kuitenkin hakea se liike hauiksille ->Mind and Muscle.

Teimme Mikan hauisleuanvetoa 4 sarjaa toistot: 10, 4, 6, 5

Toinen liike oli hauiskääntö levytangolla

Sarjat:

  • 10×30kg
  • 10×40kg
  • 10×40kg
  • 10×40kg
  • 10×40kg

Moni varmasti ihmettelee, että miten ihmeessä vain noin vähän painoa? Täytyy muistaa, että hauis on suhteellisen pieni lihas eikä se tarvitse valtavia painoja. Hauiskääntö levytangolla, varsinkin isoilla painoilla, tulee helposti tehtyä kropan avustuksella. Pienemmillä painoilla ja lyhyillä palautuksilla saa valtavaa tuhoa aikaiseksi haubereissa. Habat menevät suorastaan atomeiksi. Tehtiin siis vuorotellen ilman taukoja. Tauot olivat siis aina silloin, kun toinen teki liikettä. Volyymiä beibe!

Sitten siirryimme ristikkäistaljaan, jossa kolme sarjaa tuplahaboja kympin toistoilla. Painoa ei ollut kuin 20 kiloa per puoli. Lopuksi hyökkäsimme yläkertaan keltaisen habakoneen ääreen ja siellä taoimme 15 kilolla 4 sarjaa 15 toistoa.

Takaisin alakertaan ja laitteeseen nimeltä smith? Ojentajat olivat seuraavana ja liikkeenä smith-tangolla punnerrus pään päälle. Liike on aika hassu. Se näyttää puoliksi jääneeltä military pressiltä. Ote on kapea ja liike lasketaan keskelle päälakea. Lyhyt, mutta äärimmäisen eristävä liike ojentajille. Tankoon voi myös ladata paljon painoa sillä smithissä tehtynä se on suhteellisen turvallinen. Mainittakoon, että teimme liikkeen ilman selkänojaa, joka tekee liikkeestä vieläkin “hankalamman”. Tällä selkänojattomuudella siis eliminoidaan rintalihasten osuus pois.

Sarjat:

  • 10×30kg
  • 10×40kg
  • 10×50kg
  • 10×60kg
  • 10×50kg

Smithpunnerruksen jälkeen ranskalainen punnerrus, joka sekin tehtiin volyymillä. Tauot vain silloin, kun toinen teki osuuttaan.

Sarjat:

  • 15×20kg
  • 15×20kg
  • 15×40kg
  • 15×40kg
  • 15×40kg

Toki ranskalaisessa punnerruksessa pystyisi painoa laittamaan 60-70 kiloakin, mutta riski loukkaantumiseen on kohtuuttoman suuri. En muutenkaan ymmärrä juuri kyseisessä liikkeessä isojen painojen käyttöä. Normaalit punnerrukset, kuten kapea penkki, dippi ja tuo smithpunnerrus on sellaisia liikkeitä, joihin voi laittaa paljon rautaa ja pusertaa ojentajista kaikki mehut pois, eivät ranskikset tai taljapunnerrukset yms käsipainonitkuttelut.

Vika liike oli ylätaljapunnerrus narulla. Siinä haimme kevyellä vastuksella poltetta oikkareihin. 5 sarjaa 15 toistoa ja homma oli siinä. Näin vuorokausi treenien jälkeen tuntuu kivalta käsissä. Kipu on yltymään päin ja vaikka yleensä en koskaan saa hauiksiani kipeäs, nyt niissä tuntuu sellainen häivähdys särkyä eilisestä rääkistä.

Tässä nämä reenit tällä kertaa see ya!

puuskassa.jpg

Posted under NyysBlog