
Heipä hei.
Mennyt taas tovi, kun viimeksi kirjoittelin. Kaikenlaista tohinaa ollut tässä ja muka niin kiire, ettei tännekään olisi ehtinyt? Noh, nyt tulee päivitystä.
Jep, varmaan moni nähnytkin uuden Probodyn ilmestyneen kauppoihin ja ihme kyllä kannessa näyttäisi komeilevan MÄ? Jee, olin ensimmäinen suomalainen joka pääsi Probodyn kanteen [kuoharit auki].
Lehdessä on roppakaupalla hienoja Mike Sirénin ottamia kuvia.
Tässä yksi hieno kuvaesimerkki:

Kuvassa on muuten sama tausta kuin Viertolan Villen kuvissa. Siitä saakin hauskan ajatusleikin, kumpi kuva talon historiassa on otettu aiemmin? Mitä talossa on tapahtunut?

Lehti on siis NYT kaupoissa, joten ostamaan hep hep.
Luontonurkka
Pihalla oli yksi päivä pirskeet. Nimittäin rastaat olivat viereisen pihlajapuun kimpussa. Niitä oli ainakin puolisen sataa. Otin muutaman kuvan ikkunan läpi, kun marjat tekivät kauppansa.

Oli hauska katsoa, kun linnut tuhosivat parissa tunnissa joka ikisen pihlajanmarjan puusta. Näin se vain menee, syksy on päällä ja talvi tulee kovaa vauhtia perässä.
Treenaamisesta
Vaikka onkin ollut kiireitä, kovilta treeneiltä ei olla vältytty. Maanantaina selkä ja hauikset, tiistaina jalat ja keskiviikkona rinta olkapäät ja ojentajat.
Jalat on vieläkin ihan muusina, kun tehtiin kovien kyykyjen ja prässien päälle vielä askelkyykkyä käsipainoilla pitkin salin käytävää. Penkkikin kulki eilen kolmen tunnin yöunien jälkeen ihmeen rennosti. Tietysti paremminkin olisi voinut mennä. Viime viikon 5×150kg jäi nyt ihan väsymyksestä tekemättä.
Penkkisarjat:
- 20×60kg
- 20×80kg
- 10×110kg
- 5×120kg
- 5×130kg
- 5×140kg
- 15×100kg
Aamupainoa tasan 80kg. Päivän mittaan paino kyllä heittelee 2-4 kiloa ylöspäin, joten siltä väliltä se treeneissä oli kaiketi?
Penkkitreenaaminen yleisesti
Veljeni, Jukka on pohtinut kovasti penkkaamisen “perusolemusta” ja sitä, mikä tekee penkkaamisesta juuri itselleen mielekästä. Mitä se vaatii ja miten penkkipunnerruksessa kehitytään. Monille penkkaaminen ja siinä saavutetut tulokset ovat juuri SE juttu miksi salille mennään. Kuuluisa kysymys: “Paljo penkki ?” ei turhaan ole kysytyin kysymys. Se on usein halutuin tieto salikansan keskuudessa sekä myös treenaamisesta tietämättömille ihmisille.Tuohon tietoon kulminoituu kaikki mitä ikinä olet saliharrastuksen parissa tehnyt. Vaikka kyykkäisit 400 kiloa, vain penkkitulos ratkaisee miten sinuun suhtaudutaan ravintolassa ja ulkomaailmassa. Portsareillekin esitetyin kysymys taitaa olla tuo penkkituloskyssäri?
Anyway, penkkipunnerruksella on siis oma paikkansa kansamme keskuudessa. Miten siis penkata? Asento taitaa olla se tärkeimmistä asioista penkissä, se miten optimoit liikeradan suorilta käsiltä rinnalle ja takaisin ylös saaden joko maksimimäärän rautaa taikka parhaimman tuntuman rintalihaksiin.Penkkiä voi siis treenata lihashakuisesti ja voimahakuisesti tai tehdä molempia sopivassa suhteessa. Kaikesta on kuitenkin hyötyä. Jokatapauksessa oikein treenatessa niin voimaa kuin lihaksia syntyy.
Tässä gifkuvassa on hyvä esimerkki miten treenataan penkkiä lihashakuisesti. Tyyli on sotilaspenkki ja siinä on viety kaikki mahdollinen apu kropalta, jolloin vain rintalihakset ja muut apulihakset, kuten ojentajat ja olkapäät aktivoituvat.

Jalat maassa tehtynä penkki on huomattavasti helpompaa ja siinä saa enemmän rautaa ylös. Tällöin kroppa on voimakkaasti mukana tehostamassa työntöä. Mielestäni molempia on hyvä tehdä jo siitäkin syystä, että ilman mahdollisuutta liikutella isompia rautoja ei sinänsä voi kehittyä, mutta liikkeen on kuitenkin mentävä oikeisiin paikkoihin.
Eli, kun kehittyy normipenkissä ja saa lisää voimaa, pystyy myös tehdä eristäen liikkeitä isommilla painoilla, kuten sotilaspenkkityylillä rintaa. Se siis vaatii perusvoiman alleen ja se tulee peruspenkkiä harjoittelemalla.
Tässä vielä linkki Jukan kotisivuille, josta löytää hyviä perusohjeita juuri meidän tekemälle tavalle penkata.
*Jukan kotisivut ja penkkipunnerrus*
Jukka on sotilaspenkkipunnerruksen Suomenmestari vuosina 2003-2004.
Minä voitin saman kilpailun vuonna 2002.
Saliennätykset penkissä ovat minulla 4×180kg (oma paino 72kg)
Jukalla 1×190kg (Paino 84,5kg)
Sadalla kilolla olen saanut sotilaspenkkityylillä 26 toistoa.
Tässä Jukka sotilaspenkkikisoissa vuonna 2003

Posted under
NyysBlog