Mika Nyyssölä

- giant killer -

Archive for Tammikuu, 2008

Tam-19-2008

Rintahaveria

face1.jpg

Jepulis

Treenattu on vaikka paino hieman tullut alas (6kiloa). Viikolla sattui pieni haverikin, sillä penkkiä tehdessäni 125kilolla niin sanottua vikaa pumppisarjaa, ritsahti vasen rintalihas  ilkeästi. Luojan lykky, että isäpappani oli takana varmistamassa ja nosti tangon pois. Olisi pitänyt osata ennakoida sekin. Ehkä syynä oli liian pitkät tauot sarjojen välillä, ehkä lihas ei lämmennyt tarpeeksi? Tunsin kyllä pientä jäykkyttä rintalihaksessa, mutta kun se kesti kuitenkin kevyesti esim 140 kilon solttunoston penkissä, en miettinyt sitä sen kummemmin. Nyt kuitenkin kaikki hyvin ja vamma ei olllut kuitenkaan paha ja lihassäryiltäkin vältyin yllättävän hyvin.

Joskus aiemmin oikea rintalihas meni todennäköisesti pahemminkin ja se kipu oli seuraavan viikon tosi paha. Nyt ei mitään kipua enää vaikka vasta kolme päivää mennyt.

Julkistetaan nyt uusin “Katsotaan, ketä tänään löytyy salilta?”-video. Siinä Ironbutt eli Minna yllätetään treenien lomasta.

*Linkki videoon*

BTW,

En lähde muuten ruotimaan blogissani taikka muuallakaan aivan henkilökohtaisimpia asioitani. Tuskin ketään sellaiset edes kiinnostaa. Ihmissuhdedraamat ja parisuhdeongelmat kuuluvat television iltapäiväsarjoihin ja huuhaa-lehtiin, ei tänne. Jos mulle maksettaisi yhtä hyvin kuin Ron Mossille, niin sitten olisi asia erikseen, mutta kun ei makseta.

Eipä tässä sitten enempiä. Treenailemisiin!!!

Posted under NyysBlog
Tam-2-2008

Deadwoodia

20060608.jpg

Howdy!

Yksi parhaimpia lännensarjoja on HBO:n Deadwood. Etsin netistä tietoutta oikeasta Deadwoodin kaupungista ja mikä on siinä sarjassa totta ja mikä ei. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen että ketkä henkilöt siellä oikeasti eli ja ketkä fiktiivisiä, keksittyjä hahmoja. Sarjassa esiintyy tottakai paljonkin keksittyjä hahmoja kuten Alma Garrett, Joanie Stubbs, Silas Adams ja monia muita. Esimerkiksi William Bullockia (Seth Bullockin veljenpoika) ei ollut olemassa, sillä Martha Bullock ei koskaan ollut naimisissa Sethin veljen kanssa.

Myös oikeiden, olemassa olleiden henkilöiden taustoja on väritetty, esim Al Swearengen ei todellisuudessa ollut syntyperäisin Englannista eikä häntä ollut kasvatettu orpokodissa. Hän oli kotoisin Iowasta ja kasvoi aivan normaalisti vanhempiensa ja seitsemän muun sisaruksensa kanssa. Pastori Henry Weston Smith ei kuollut aivokasvaimeen vaan hänet murhattiin matkalla toiseen kaivoskaupunkiin.

Alma Garrettia, kuten aikaisemmin jo mainitsin (isossa kuvassa Seth Bullockin kanssa), eikä hänen miestään ollut olemassa Deadwoodin kaupungissa. He olivat vain sarjaan lisätty tyypillinen hienostopari isommasta kaupungista, jotka olivat päättäneet rikastua kullalla, kuten niin monet muutkin siihen aikaan.

Deadwood on myös kuuluisa törkeästä kielenkäytöstään. Viljeltiinkö siihen aikaan todellakin niin paljon kirosanoja? Asia on osittain totta ja osittain fiktiota. Alkuaikoina, kun Deadwood oli perustettu, kielenkäyttö oli raavailla kaivostyöläisillä erittäin rumaa ja sitä viljeltiin niinkin paljon, että ongelmasta organisoitiin jopa “työryhmä” tukahduttamaan ruma kielenkäyttö. Siihen aikaan kuitenkin sanat, kuten crap, shit, damn ja bitch olivat äärimmäisen rumia sanoja silloin, ei enää tänään, joten sarjassa käytetään tänä päivänä oikeasti rajuja kirosanoja jotta asia menisi perille.

Sarjassa on kuitenkin paljon hahmoja jotka todella olivat olemassa. Tässä muutama:
Wild Bill HickokBillHickok-2-500.jpg Seth Bullockhlp_sethblck.jpg Calamity Janecalamity_jane_320x240.jpg
Teinkin näistä hahmoista pienen tribuuttivideon Youtubeen, joten käy tsekkaamassa.

*VIDEO*

Hieno saitti löytyy täältä, jossa on siis paljon lisää juttua Deadwoodista ja hahmoista jotka oikeasti olivat olemassa silloin.

Eipä tässä muuta, palataan ensi kerralla taas treeneihin.

Posted under NyysBlog