Mika Nyyssölä

- giant killer -

Archive for Joulukuu, 2007

Jou-27-2007

Kohti seuraavaa

picblack.jpg

Hullo.

Eilen velipoika, Jarppa Wheels Leskinen ja minä kyykäten salilla. Saatiin siinä “lomassa” tehtyä ihan hyvää settiä reiskoille. Vain kaksi liikettä kyykky ja prässi ja sitten himaan. Kyykky alkaa luistaa mainiosti ja ehkä taitaa sitä pihviä jossain vaiheessa kertyä jalkoihin. Ilmoitan kyllä, kun se ihme tapahtuu. Prässissä mentiin kovaa. 480kg taisi olla painoa ja pari sarjaa 10 ja 18 toistoa. Enempää ei toistoja tullut, ehkä jalat eivät ihan vielä ole tottuneet isompiin painoihiin.

Niin, nyt taas vaihtuu se vuosi seuraavaan ja ollaan taas viisaampia kuin viimeksi? Viime vuodesta jäi käteen yksi kulta ja best poser award Oslosta, kuutos sija Kultsalta ja paljon kokemusta, jota tullaan hyödyntämään seuraavissa kisoissa. Parasta kaikessa oli, että osasin ottaa todella rennosti kisojen jälkeen ja nauttia “normi” elämästä. Kävin salilla silloin tällöin eli kun huvitti enkä ottanut stressiä siitä kuinka keho alkoi “löystymään” ja rupsahtamaan normaaliin olotilaan.

Monille kilpailijoille ja varsinkin ensimmäistä kertaa kilpaillessa se tulee aikamoisena yllätyksenä kuinka masentavaa on nähdä oman vartalon kireän olomuodon pehmenevän ja palautuvan takaisin entiseen. Verisuonten laskeutuvan ja erottuvuuden katoavan. Jotkut saattavat jopa masentua pahasti ja olla allapäin. Treenit eivät maistu ja mieliala on synkkä. Tästä tuskin ollaan edes puhuttu paljoa kuinka sinänsä vaarallista tämä kisaamisen jälkimasennus on. Itse jo tiedostan kaiken tämän ja osaan ottaa rennosti enkä pelästy taikka masennu kehon pehmenemisestä.

Okei, kuten viimeksi sanoin, otettiin materiaalia videolle minun hauberitreeneistä. Myös eilen Jarin kanssa tuli tallennettua uusi osa “Katsotaan, ketä tänään löytyy salilta?” sekä Jarin: Esimerkkejä miten EI pidä treenata- video. Repeiltiin niin, ettei itse treenaamisesta tahtonut tulla mitään.

Tässä linkit videoihin!
Ei muuta kuin kohti seuraavaa vuotta!! Nähdään! :)
Posted under NyysBlog
Jou-25-2007

Penkkitykitystä satasella

Hauber.jpg

Jeps.

Pientä salipäivitystä näin aattoyönä.

Aattona mentiin siis salille kuin jotkut pro:t konsanaan!! Rintaa ja hauista oli tiedossa. Päätinpä oikein kokeilla montako toistoa irtoaa sadalla kilolla. Lämmittelyn jälkeen tuntui satanen ihan hullun raskaalta, mutta päätös oli jo tehty ja kamerakin viritetty paikoilleen. Ei muuta kuin kamera pyörimään. Mikä oli tulos sitten?

Tässä video, katso itse.

*VIDEO*

Hauistreenit meni sitten ihan normimalliin ja hyvät pumpit tuli. Siitäkin on materiaalia jota sitten joskus laitan tuubiin.

Ei muuta kuin vielä kerran joulun jatkoja ja kohti uutta vuotta mennään. Treenailkaahan kovaa! :)

Posted under NyysBlog
Jou-22-2007

Selkää Jarin kanssa

Dsc00150.jpg

Helou.

Kova viikko treenejä takana. Keskiviikkona Jarin kanssa tehtiin ojentajia ja olkapäitä.

Ojentajat:

Kapeapenkki, 15×50kg, 15×80kg, 6×100kg, 4×120, 2×140kg, 6×120kg (Jari väänsi 6×140kg)

Dipit, 20xoma paino, 10xoma+40kg, 5xoma+70kg (Ja Jari otti lisäpainolla 3 sarjaa 5×70kg)

Ylätalja, pumppia 40kg ja 50kg pitkiä sarjoja.

Olkapäät:

Vipareita ja takaolkamasiinaa.

Treenit kulki hyvin ja saatiin tehtyä hyviä settejä. Olin erityisen tyytyväinen kapeaan penkkiin joka kulki suht hyvin. Kaverin kanssa kun treenaa, uskaltaa ottaakin huomattavasti isompia painoja. Ojentajat eivät kuitenkaan kipeytyneet aivan samalla tavalla kuin kevyemmissä, hieman pumppihakuisemmissa treeneissä, mutta toivottavasti ne kasvavat sitäkin enemmän!

Torstaina tein jalat, se niin sanottu kakkosjalkatreeni. Kyykkäsin todella syvältä ja tehtävänä oli saada 4×4 160 kilolla. Hyvin meni vaikka eräs salilla ollut neito jo luuli minun kuolevan painojen alle, kun naamani meni niin “sinertäväksi” kesken sarjan…

Perjantai ja otsikon mukaisesti oli selkätreenit Jarin kanssa! Jari “the big wheels” Leskinen ja minä rantauduimme neljän aikoihin gymille.

Jarin selkä.jpg

Ensi alkuun leukoja omalla painolla, kuten jo on tavaksi muodostunut. 4×15-11 toistoa. Toisena liikkeenä “Markus Rühl”-tyyliin kulmasoutua kässäreillä vinopenkissä (ks.
pikku kuva alempana) 10×30kg, 10×50kg ja 10×50kg. Päälle yksi sarja molemmilla käsillä yhtäaikaa 10×30kg. Näiden jälkeen T-kulmasoutua 15×50kg ja 10×75kg, 10×75kg ja hikinen 6×75kg. Paukut loppui jo siinä vaiheessa totaalisesti. Jari tosin jaksoi kuin dieselveturi (teki vielä istuen reiden takaosille koukistuksia). Itse väänsin vielä pacific ylätaljakoneessa 4 sarjaa pumppia latseille. Yhden käden kulmasoudussa jotenkin onnistuin kipeyttämään oikean ranteeni, joten se söi voimaa muissa liikkeissä ja häiritsi lopputreenin ajan. Muuten oli aivan fantastista tehdä kovat treenit Jarpan kanssa.

treenit jarin kanssa1.jpg

Palatakseni vielä hieman tuohon leuanvetoon, se on tuntunut äärimmäisen hyvältä selässä ja uskon sen vielä kehittävän lisää pihviä latseihin ja antavan ehkäpä leveyttä ja muotoa selälle. Hyvänä lisänä selkätreeneihin se kuitenkin saa selän lihakset ihan kipeäksi asti, joten menee vielä tovi ennen kuin hermotus sopeutuu liikkeeseen liian hyvin. Kun tämä aikanaan tapahtuu, vaihdan liikkeen hetkeksi johonkin muuhun. Vaihtelua pitää siis olla!

Treenivideo on nähtävissä tässä:

*VIDEO*

Jos joku ihmettelee, että mikä ihmeen kuva se tuossa ylinnä on, niin kerrottakoon, että Jari tuossa kuvassa istuu meikäläisen suihku/höyrykaapissa. Jarin mielestä se lähinnä muistutti jotain futuristista discoa tai aikakonetta/extra terrestrial materiasiirrintä, heh. Siksipä olikin pakko istuttaa Jarppa sinne ja napata kuva. Huomaa bodypeukku.
Tuli salilla sitten taas kerran pelleiltyäkin, sillä yllättäen Utti “hulkki” Hietala (ei Hietanen) treenasi jalkojansa (jotka ovat siis pelkkää nilkkaa) kovaa ja rääkäten, joten meillä oli lähes velvollisuus aloittaa uusi videosarja nimeltään: “Katsotaan, ketä tänään löytyy salilta?” Utti, eli henkinen voittaja… mitä se sitten takoittikaan?

“Katsotaan, ketä tänään löytyy salilta?”-

*VIDEO*

Eipä tässä sitten muuta, kuin Joulua kaikille! :)

Posted under NyysBlog
Jou-17-2007

Hyviä viboja

abs.jpg

Ciao!

Päivitystä taas lähinnä treeneistä. Nyt on tietty kiva kertoakin niistä, kun kulkevat ihan mukavasti.

Jalkareenit aloitettu toden teolla. Tarkoitus olisi tehdä noin viiden päivän välein jalkoja. Kyykkyä ja prässiä etureiskoille ja suorin jaloin maastavetoa sekä polvilta vetoa mukaan reiden koukistajat takareisille ja pohjetreenit joka toinen treeni.

Viimeksi lauantaina eli toissa päivänä kyykkyä ihan pohjaan asti. Hyvin sain tuntumaan ja pääsin jopa 170 kiloon asti 4 toistoa. Prässiä päälle max setti oli 430 kiloa 10 toistoa. Reiden koukistajia ja ojennuksia useampi setti sekä loppuun SJMV 60 kilolla 4×15 toistoa. Torstaina uusi jalkatreeni taas. Katsotaan saadaanko tässä koipia kovemmiksi. Halu on ainakin kova.

Tänään mainitsemisen arvoinen rintatreeni isäpapan kanssa. Vinopenkkiä hyvä setti:

15×70kg, 10×90kg, 10×110kg, 6×120kg, 2×130kg, 2×135kg. Loppuun 110 kilolla 9 toistoa heti kovan 135kg kakkosen jälkeen!!

Tein vain kaksi liikettä rinnalle ja toinen oli vipuvarsimasiinaa 4 sarjaa, en laskenut painoja, mutta pumpaten ja ihan loppuun asti vein sarjat. Vinopenkki ei koskaan ole ollut minun hyvä lajini ja edellinen enkka taisi juuri olla 130 kilolla 4 tai jotain. Saas nähdä nouseeko ens kerralla jo 140 tai 150? Tähtään penkissä kahteen sataan ja vinossa 170kg. Eri asia toteutuuko, tuskin toteutuu….
selkäoslo.jpg

Viime perjantaina tehty olkapäätreeni oli suhteellisen hyvä myös. Alkuun tehty niskantaaksepunnerrus ei kuitenkaan tuntunut hyvälle oikeassa olkapäässä. Vanha, sijoiltaan lähtenyt olkapää muistutti taas olemassaolostaan. Olkapää pyrkii aina siinä liikkeessä lähtemään pois paikoiltaan ja hieman ärsyyntyy treenin aikana ja sen jälkeen. Muuten treenit osui tosi hyvin olkapäille ja sain mahtavat pumpit niin takaolkapäille kuin vipareissa sivuolkapäille.

Nyt todellakin on mageet “vaibsit” treeneistä, kun tuntuu lihaksissa juuri niin kuin pitääkin. Perjantaina olis tarkoitus tehdä Jari “Jarppa the Big Wheels” Leskisen kanssa selkätreenit, katsotaan mitä siitäkin tulee. Selkäsauna kaiketi..

Asiasta paskakaivoon

Joulu tulee…huoh. Kaikilla on ihme kiire ja monet ihmisistä on ihan hermona. Yks aamu avasin kioskin, kuten tavallista ja eräs keski-ikäinen nainen vaihtoi rahaa “pelimerkeiksi” pelatakseen RAY:n pelikonetta. Siinä lehtiä purkaessani saapui aamukahveelle kiinteistön huoltomies Jani, jonka kanssa turisemme joutavia siinä samalla, kun mies hörppii kahvinsa. Aikamme siinä höpistyämme tuo kyseinen nainen pelikoneen kimpusta huutaa, että: “Voisitteko olla mölisemättä, mölyapinat. Se häiritsee minua!!” -Öööh, mitä helvettiä? Tämä “Rouva” häiriintyi, kun täysin ja aivan normaalilla äänellä jutustelimme niitä näitä. On se jumalauta ihmeellistä ja anteeksi kiroiluni, että asiakkaiden kanssa ei saa edes kommunikoida nykyään. Jotain voi häiritä ihan vain normaali, iloinen keskustelukin!!! Kysäisin naiselta juuri sitä asiaa ja vastaukseksi sain vain että: “Mene kuule tuonne muualle kuuntelemaan mölistäänkö muissa kioskeissa tuolla tavalla!!”

Ei varmaankaan kukaan usko kuinka lähellä oli, että meinasin avata sanaisen arkkuni, jonka jälkeen vastuu olisi siirtynyt kuuntelijalle. Luojan kiitos henkilö poistui ennen kuin hetki olisi ollut otollinen sivaltaa verbaliikalla myrkytetyllä katanalla syvälle sielun kurimukseen.

Jälkipuintina olemme  Janin kanssa nauraneet asialle ja heittäneet läppää jo useana aamuna nähdessämme, tyyliin: “Täällä taas mölytään, mitäs mölyapinoita te olette?” Täytyy vain ihmetellä ihmisten luokattoman härskiä tapaa laukoa asioita. Ei mitään käytöstapoja saatikka kohteliaisuutta. Eräs läheinen ystäväni tapasi tokaista kohdatessaan tällaisia häiriintyneitä ihmisiä ehkä hieman arrogantisti: “Tulisipa sota ja tappaisi kaikki hullut.”

Näin meillä. :) Jatketaan.

Kuvat: Mika Sirén

Posted under NyysBlog
Jou-12-2007

Treenit käy

frazetta2.jpg

Moe.

Sunnuntaina jalkoja (pyöveli käväisi treeneissä)

Kyykkäsin leveässä asennossa. Otti paremmin reiden sisä- ja takaosiin. Broidin (pyövelin) kanssa vähän katseltiin, josko saisi kyykkyä osumaan eri kohtiin. 130 kilolla 4 sarjaa kutosia reidet nilkkoihin. Sitten tuo veli kehaisi tehneensä oman jalkatreeninsä loppuun 23 toistoa 100 kilolla. Haaste oli heitetty ja pyöveli seurasi kuinka tein kyykkysarjan loppuun 100 kilolla 25 toistoa putkeen. Laatta lensi ja olo oli paperia sen jälkeen. Heitti niin totaalisesti se vika sarja hapoille, että ei siinä jaksanut kuin reiden koukistajia tehdä 4 settiä 15 toistoilla. Jalat on vieläkin kipeät.
Maanantaina selkää

Aloitin nyt jo tokan kerran selkätreenit leuanvedoilla. Hittolainen kun saa selän sillä pumppiin. 5 sarjaa 10 toistoilla vastaotteella. Sitten kulmasoutua 15×60kg, 15×90kg, 10×110, 10×120kg ja 6×140kg loppuun olan kohautuksia. Seuraava liike selälle oli kulmasoutu kässäreillä 4 sarjaa 15x 38kg. Loppuun 5sarjaa pulloveria taljassa.

Tiistaina rinta ja hauberit

Penkillä aloitin. 20×60kg, 15×90kg, 1×120kg, 1×130kg, 1×140kg, 1×150kg ja 1×160kg. Loppuun jalat penkillä 14×110kg ja 8×110kg. Hyvältä tuntui ja kevyesti nousi painot. Tästä se lähtee. Ristikkäistaljassa 4 sarjaa pumppia rinnalle ja oli aika siirtyä haboihin. Jatkoin samassa laitteessa tuplahauberiliikkeellä 4sarjaa 15×25, 15kg30kg, 15×40kg, 10×40kg. Seuraavaksi kolme supersettiä ristikkäistaljassa 10×25kg ja heti perään pelkällä suoralla levytangolla 15 toistoa. Lopuksimatka yläkertaan ja hauiskääntölaitteessa 5 sarjaa 15×25kg.

Eli yhteenvetona, hyvät treenit kolmeen päivään ja selkeästi on lähtenyt kroppa toimimaan ensi vuotta ajatellen. Voi kun tässä nyt saisi edes pikkasen pihviä lisää niin kivaa olis!

Tähän loppuun voisi heittää vaikka MC 1 Euron musiikkivideon!!! Check This Out Mothafukka!!

*VIDEO*

Posted under NyysBlog
Jou-4-2007

Mc “Mothafuckin” 1€

mc1e.jpg

Jou!

Eilen taas kuvauksia. Vuorossa oli Rap-henkinen gangsta photoshoot. Oltiin LUX:sissa kuvaamassa MC 1€:n uutta singlepromoa: West side or East side, You Decide.

Aika hulvatonta menoa taas oli kuvauspaikalla. Purtsikin tuli jeesaamaan tavaroitten ja valojen kantamisien/asentelujen kanssa. Videoita odotellessa… Niitäkin siis löytyy, mutta nuo Miket ja Purtsit ovat vähän hitaita niiden kanssa. Nonniin, tässä tämä videomateriaali kuvauksista:

*VIDEO*

Tetuanista saatiin kuteet lainaan ja huh minkä hintaisia olivatkin (yht 400€). Kengät pelkästään pari hunttii. Olihan ne ihan kivan tuntuiset jalassa, mutta aika hinnakkaat. Itse panostin sen verran, että ostin R-kioskilta sellaiset 3€ maksavat hikiranne/sorminauhat (näkyy kuvissa myös). Eli panostus osaltani kuviin oli todella kova. Noh, enhän mä niistä penniäkään saa takaisin, joten panostus tulee pysymäänkin osaltani vain niin minimissä kuin mahdollista. Nää on siis täysin Miken omia juttuja nää kuvaukset ja vain omasta hauskanpidosta olen aina mukana! Tietysti kuvathan säilyy muistoina ikuisesti, joten ne ovat “priceless”.

IMG_3195-10.jpgIMG_3170-10.jpgIMG_3204-10.jpgIMG_3118-10.jpg

Aamulla jaksoin jopa vääntäytyä salille tekemään jalkatreenit. Aika hyvä? Treenit olivat aika huitaistut –> Reisiojennusta ja prässiä. Sain kuitenkin taas ihan hyvän pumpin reisiin, joten ei ihan hukkaan mennyt.

Okkei, nyt syömään ja sitten töihin…ja syömään lisää. Näkyillään homies!

Posted under NyysBlog
Jou-2-2007

Pikkujouluja & keilailua

IMG_4882-10.jpg

Son moro taas.

Eilen sitten oli Pakkiksen pikkujoulut ja hauskaa oli. Nähtiin Miken kanssa iltapäivällä ja mentiin ensin istumaan lltaa hänen matalaan (oikeasti korkeaan) majaansa ja nautittiin virvokkeita ja pikkusuolaisia. Viiden maissa nähtiin Tipe ja Purtsi kampissa ja suunnistettiin hohtokeilaamaan. Aikamme odoteltua pääsimme keilaamaan (joku oli unohtanut varata keilaradan). Kuten odotettua Mike pesi koko poppoon valtavalla piste-erolla.

Seiskan maissa olimme Piano-ravintolassa johon alkoi kerääntyä pakkiksen VIP-vieraita. Huhu kulki, että jopa Gary Gaymoore oli saatu esiintymään paikan päälle. Näin todellakin kävi, Gary saapui suoraan Hki-Vantaan lentoasemalta privaattilimolla puoli kymmenen maissa ja veti sellaisen yllätyskeikan, että herkempiä heikotti! Saas nähdä josko jollain löytyisi videopätkää esityksestä.

Minulta ainakin löytyy yksi pätkä tuosta alkuillan hohtokeilauksesta. *VIDEO* olkaa hyvät!!

Muuta tiedotusta

Uusin Fight Sport-lehti ilmestynyt! Käykää hakemassa se lehtipisteistänne, se on mainio lehti, Miken loistavilla kuvilla höystettynä! Aiheina tällä kertaa:

Eva Wahlström - nyrkkeilyn kuningatar

Eva ei esittelyitä kaipaa. Hän on Suomen tunnetuimpia julkkiksia. Eva toivoo, että muistettaisimme hänet nyrkkeilijänä emmekä turhana julkkiksena.

Kyra Gracie
BJJ:n ja lukkopainin moninkertainen arvokisamitalisti Kyra Gracie edustaa brasilialaista naiskauneutta parhaimmillaan.

Outi Louhimo
Outi on Suomen naisthainyrkkeilyn kärkinimiä. Mottona hänellä on, ei enempää eikä vähämpää kuin: ”Mitä teetkin, tee se kunnolla ja sydämellä”.

Venyvyys ja liikunta
Jos jalka ei nouse, missä on syy? Artikkeli kertoo, mitkä seikat vaikuttavat ihmisen venyvyyteen.

Kadonneen katan metsästäjä
Australialainen Patrick McCarthy väittää karaten perimätiedon vääristyneen aikojen saatossa. Edes kaikki japanilaiset senseit eivät hänen sanojensa mukaan tiedä, mitä opettavat. Patrick kyllä tietää.

Kamppailijan voimakestävyys-kuntopiiri
Lue artikkeli siitä, miten kehität voimakestävyyttäsi, niin ei tarvitse enää konttailla kanveesissa kun kisadieseli tekee tenät.

kollaasi_p.jpg

Eipä tässä nyt muuta sitten. Hyvää pikkujoulua kaikille ja rauha maassa hyvän tahdon kera!!

Posted under NyysBlog