Mika Nyyssölä

- giant killer -

Archive for Heinäkuu, 2006

Hei-30-2006

Aamutreeniä ja HellCity kuvauksia.

Sunnuntai.

Eilen paukutin kovan selkätreenin. Alkuun pullover-masiinaa. Sen perään “blood volyymimäisesti” alataljaa vain 50 kilolla, mutta todella puhtaasti ja supistaen 15X5 sarjaa. Mayorsin pacific ylätaljalaite oli seuraavana vuorossa ja loppuun kulmasoutua.

Selkätreenit on minulle jollainlailla aina suht helppoja joskin kivuliaita treenejä. Saan lähes AINA mielettömän pumpin latseihin niin, että melkein lähden lentoon. ;) Selän leveyden täytyy olla ihmisellä genetiikassa. Toiset tahkovat vuosikaudet selkätreenejä läpi koskaan saamatta juurikaan leveyttä latseihin. Joillakin jopa latsien jännittäminen tuottaa vaikeuksia. Minä onneksi olen niitä onnekkaita, joiden selkä leviää suht vaivattomasti ja treeni menee juuri oikeaan osoitteeseen.

TLPn osa vaparia blogikoko.jpg <--Kuva Helsinki Grand Prix-kisasta 2006. Vapari menossa ja taiteelliset selkäposeeraukset oli minun "speciality".


Tänään sitten aamulla työstin takareisiä salilla, jonka jälkeen kävin Pakkotoiston kaupalla seuraamassa HellCityn kuvauksia. Saatiin loistavaa matskua ja vierailevan tähden rooli oli kuin nakutettu hänelle. Oscareita odotellessa….
nyyssis5 blogikoko.jpg <--Tässä teille Dan Steele from HellCity.

Eipä tässä muuta. Toivottavasti te jaksatte lukea näitä höpinöitäni treeneistä ja muista asioista. Palataan taas kun on jotain uutta kerrottavaa.

-Mika Nyyssölä

Posted under NyysBlog
Hei-29-2006

In english

I would like to welcome everyone in my blog even from abroad. So here is something in english.

Saturday.

Yesterday in the gym I did some arm training and wow what a pump! I did a sort of a variation of a military press above my head trying to isolate my triceps. Hardest set was 6X100kg. And I also did a close grip bench press with a 90kg, long reps.

Some bicep curls on a preacher bench and that’s it. It was a quick training but I truly got an amazing pump.

Hauis 003 blogikoko.jpg <--Here is me and my 18-inch biceps! ;)
That's it for now. Gotta run.

-Mika Nyyssölä

Posted under NyysBlog
Hei-26-2006

Reisiä lisää, kiitos.

Keskiviikko.

Tervepä terve. Eilen sitten pääsi tekemään jo hieman kovempaa koipitreeniä. Sattui vielä velikultakin olemaan salilla,

Juhannus jukkablogi 2006 020.jpg <--Jukka.
niin sain varmistajan kaupan päälle. Kyykkyä vapaalla tangolla 150X10 ja 170X6 oli kovimmat sarjat toistaiseksi. Lisätään painoja sitten ensi kerralla. Prässissä 380kgx6 ja alkoi jo alla oleva kyykky painaa. Loppuun poltehakuista reisiojennusta.

Musiikista.

Minulla matkat salille on noin 40min per suunta, joten iPodillani musiikkia tulee kuunneltua aika lailla. Olen viimeaikoina aivan tyystin kuunnellut vain yhtä bändiä, Opethia. Huh siinä vasta bändi isolla Beellä. Opeth on kai jonkin sortin heavy-progea tai jotain hybridiä örinää ja akustista musaa progressiivisesti sovitettuna? Mahtavaa matskua silti. Siitä ei tahdo millään nyt päästä irti. Opethia ja reisiä lisää kiitos, niin kaikki on hyvin valtakunnassa.

Olen muutenkin täysin progen lumoissa. Esim:

Anromeda, Arch John, Ayreon, Digital Ruin, Dream Theater, Evergrey, Flower Kings, Frank Zappa, Genesis, Green Carnation, Jethro Tull, Jordan Rudes, Kamelot, Kingston Wall, Led Zeppelin, Liquid Tension Experiment, Magellan, Magnitude 9, Marillion, Mind's Eye, Mullmuzzler, OSI, Pain of Salvation, Porcupine Tree, Queensryche, Riverside, Santa Esmeralda, Spock's Beard, Symphony X, System of a Down, Tangent, Tony Levin, Tool, Transatlantic, Ulver.

Siinä suurin osa bändejä mitä kuuntelen. Kannattaa tutustua kyseiseen musiikin lajiin, lupaan että se mullistaa maailmasi!;) Aloita vaikka Transatlanticilla; Bridge across forever.

-Mika Nyyssölä

Posted under NyysBlog
Hei-22-2006

Tasaista treenausta.

Lauantai.

Mystisestä kurkkukivusta huolimatta olen käynyt rääkkäämässä kehoani salilla. Tänään kuritin takareiskoja polviltavedoilla max 150kgx8 ja koukistaen maaten sekä istuen. Loppuun vielä pohkeet.

Treenaan jalat pari kertaa viikossa, jotta saisin ne kehittymään. Yhä koen että jalkani laahaavat jäljessä yläkroppaani nähden. Paljon ne ovat kehittyneet sitten 2003 SM-kisojen, mutta tavoitteeni on saada kunnon näyttävät jalat. Se vaatii paljon työtä ja kivuliaita treenejä. Heti kun oloni tästä kohenee alan paukuttaa isoilla painoilla reisiäni. Katsotaan miten ne reagoivat.

-Mika Nyyssölä

Posted under NyysBlog
Hei-20-2006

Kuumaa juotavaa ja kurkkupastilleja

Torstai.

Kurkku yhä kipeä. Nieluviljelyn tulokset tulivat eikä mitään löytynyt. Virusperäistä siis tämä kipu. Siinä mielessä huono juttu, sillä bakteeritartunnassa antibiootit olisi hoitanut hommat nopeasti. Nyt ei auta kuin juoda jotain kuumaa teetä ja lievittää kipua strepsilseillä tms.

Kävin eilen haistelemassa sali-ilmaa ja kevyesti jumppasinkin minkä nyt pystyin. Painot liikkeissä oli pienet ettei vain pahene tämä olotila. Penkkiä tein 140kg sarjaa, kun tuo oikea rintalihas on varoitellut yhä sen pienen repeämän jälkeen. Oikea rintalihas “ritsahti” ilkeästi kuukausi takaperin, kun rautaa oli penkissä 160 kiloa. Olen kai tulossa vanhaksi, kun ennen tuollaiset painot oli paperia vain. Nyt rupeaa jo paikat repeilemään.

Illalla oli sitten kuvauksia Hellcity-sarjakuvan tiimoilta Helsingissä.

Saatiin hyvää matskua aikaseksi Sirénin Mikan kanssa.
-Mika Nyyssölä

Posted under NyysBlog
Hei-19-2006

Yes! Tästä se alkaa.

Tervehdys kaikille.

Tästä alkaa Giant Killerin päiväkirja blogi, jossa kerron mm. tulevista kisavalmisteluista, dieetistä, ajatuksista, menneisyydestä ja kaikista minua koskettavista asioista.

Kotisivuiltani löydät uusimmat tiedot minusta ja laadukkaita kuvia ammattilaiskuvaajien ottamina, kuten Mika Sirén ja Timo Laaksonen. Laittelen myös tekemiäni taidepläjäyksiä sitä mukaan, kun saan valmiiksi. Ne löytyvät ART-osiosta.

Keskiviikko.

Riudun kotona sairaslomalla todennäköisesti angiinan kourissa. Paino 78kg eikä olotila ole mikään herkullinen. Olen päättänyt jättää syksyn SM-kisat ja MM-kisat väliin ja keskittyä saamaan lihaa lisää jalkoihin ja koko kroppaan. Tavoite nousta lavoille on ensi keväänä, jos näitä Grand Prix-rahakisoja järjestetään.

Katsotaan miten kehitystä tapahtuu pitkin syksyä ja miten dieetti lähtee vuodenvaihteessa käyntiin. Pysy mukana niin saat paljon kullanarvoista tietoa treenaamisesta ja dieettaamisesta, joita paljastelen tämän blogin edetessä!!!

-Mika Nyyssölä

Posted under NyysBlog
Hei-18-2006

Sivut auki

Tervetuloa Giant Killerin sivuille. Täältä löydät kattavat ja laadukkaat galleriat Mikasta, hänen omaa graafista kädenjälkeään sekä blogin, jossa Champ kertoo kuulumisiaan.

- mike at pakkotoisto.com

Posted under NyysBlog