Thirty three!
Jaahas, se on niin kuin loma ohi. Hassusti tämä loma loppui syntymäpäivääni. Eilen sitten juhlittiin synttäreitä tietysti vasta treenien jälkeen. Eihän urheilija jätä treenejään edes synttäreiden takia.
Tyttöystävä vei illalliselle ravintolaan, jonka jälkeen suuntasimme Maikkelin luo muutamalle sidukalle. Olimme sitten vielä istumassa iltaa oikein yökerhossa asti. Oli oikein mukavaa. Kävimme tänään vielä vanhuksia tapaamassa ja sain oikein mukavia lahjoja. Olin erityisen iloinen Duff Beer-tyynystä, jonka tyttis osti minulle.
Tyyny sai heti paikan sängyn päädystä. Huomioi kuvassa Ryyni-ahven, joka on näemmä aloittanut neuropsykologian etäopinnot?

Sitten vakavampaan aiheeseen, tässä kuva maailman pienimmästä päryleestä! Se vältti tehosekoittimen toisin kuin sen isommat serkkunsa, mutta joutui kuitenkin kohtaamaan loppunsa päätymällä suoraan suuhun. Oli todella suloinen. Olisikohan siitä tullut maailman pienin rusina, jos sen olisi kuivattanut auringossa?

Niin, kuten tuossa aiemmin mainitsin, kävimme treenailemassa ennen synttäripirskeitä. Oli siis hurjat kyykyt ja penkit tiedossa.
Tässä alkulämppäreitä tehtiin juoksumatolla. Oltiinpa me reippaita!


Kun saimme jalat lämpöiseksi oli aika hyökätä pitkästä aikaa smithiin. Tässä tyttöystävän tyylinäyte lämpösarjoissa.

Tässä taasen minä kyykkään raivolla 160 kilolla.

Ja sitten 180 kilolla. Maksimi oli 6 toistoa tällä kertaa.

Polvet ovat muuten olleet ihmeen terveinä, eikä täten ole tarvinnut käyttää polvenlämmittimiä pitkiin aikoihin. Ihme juttu?
Syväkyykkyjen jälkeen siirryimme tekemään takareisiä maaten. Tässä lähikuva tuskaisesta ilmeestä. Heh. Sattuu!!

Kyykkysarjat:
- 10*40kg
- 10*80kg
- 10*130kg
- 6*160kg
- 6*180kg
Reidenkoukistus:
- 15*30kg
- 15*35kg
- 15*40kg
- 15*45kg
Seuraavaksi oli vuorossa rintaa. Liikkeeksi valitsimme penkin. Pena on hyvä ja kokonaisvaltainen liike. Suosimme mahdollisimman kokonaisvaltaisia liikkeitä ja usein myös vapaita painoja.
Tässä menossa tyttöystävän sotilaspenkkisarja. Painoina 40 kiloa. Ollaan vaihteeksi tehty solttupenaa, kun se aktivoi hieman eri tavalla rintaa.

Tässä menossa meikäläisen vuoro. 120kg rautaa tangossa.

Tuli varovaisesti 6 toistoa vaikka vasen olkapää on nyt popsahtanut jo useamman kerran pois paikoiltaan eikä oikealla ranteella pysty edes täyttä kahvipannua kunnolla nostamaan.

Penkkisarjat:
- 10*20kg
- 10*60kg
- 10*90kg
- 15*100kg
- 6*120kg
- 10*90kg
Vipareita tehtiin loppuun olkapäille. Tein putkeen seuraavanlaisen setin:
- 15*6kg
- 15*5kg
- 15*4kg
- 15*3kg
- 15*2kg
- 15*1kg
On muuten ihan suhteellisen rankkaa tehdä putkeen noi viparit. Tein ne kaikenlisäksi vielä kädet suorina, jolloin kuormitus on hieman suurempi olkapäissä. Kun kädet on enemmän koukussa ja ottaa kroppaa mukaan liikkeeseen, rasitus kevenee olkapäissä. Täytyy nyt muutenkin tehdä noita liikkeitä olkapäille aluksi suht varovaisesti, jotta vasen alkaa pikkuhiljaa vahvistumaan, siksi nuo painot olivatkin luokkaa ala-aste.
Kaiken kaikkiaan oikein kokonaisvaltaiset treenit. Työntäviä liikkeitä suurin osa, kuten oli tarkoituskin ja hiki sen kuin lensi.
Tässä vielä loppupose! CU!


Grattis på födelsedag! Näin tyylikkäästi myöhässä….:D
Add A Comment