Selkätreeni

Selkää pitäis treenata tänään salilla. :/
Hyviä selkäliikkeitä, joilla olen saanut selän kasvamaan ovat esimerkiksi alataljaveto. Alataljaa voi tehdä monellakin eri tapaa. Harva hyödyntää alataljassa kahvoja. On eri levyisiä ja muotoisia kahvoja, joiden avulla voidaan kohdistaa veto hieman eri lihaksiin selässä. Vaihtelen vetokahvoja melkein joka kerta selkätreeneissäni. Kapealla A-kahvalla saa terävän supistuksen selän keskiosiin liikkeen vetovaiheessa. Leveällä (hirvensarvi)kahvalla veto kohdistuu latseille ja negatiivisessa vaiheessa jarruttamalla siipilihakset venyvät ja lavat aukeavat hyvin.
Leuanveto on brutaali ja toimiva liike. Siinä koko vartalo on työssä mikä on kaikin puolin hyvä asia lihasten kasvatuksessa. Kokonaisvaltaiset liikkeet pakottaa kehon kovalle rasitukselle, jolloin keho “puolustautuu” erittämällä kasvuhormonia elimistöön. Leuanvedossa käytän lähes aina vetoremmejä, jotta pystyn keskittymään liikkeen puhtauteen ja saan tehtyä tarpeeksi toistoja ilman, että joutuisin lopettamaan sarjan ennenaikaisesti puristusvoiman ehtyessä. Tämä antaa mahdollisuuden useille sarjoille ja suurille toistomäärille.
Kulmasoutu käsipainoilla on hyvä massaliike, kun sen tekee lämmittelyn jälkeen heti ensimmäisenä liikkeenä ja isoilla painoilla. Rohkeasti isot painot kehiin, tukijalka sivulle, vastakkaisella kädellä tuki tasapenkistä, vetoremmit tiukalle ja vetoa kehiin! Teen noin 65-75 kilon käsipainoilla yleensä 5*10 toistoa.
Pullover on mainio lämmittelyliike kuten se on myös hyvä liike treenin loppuun. Volyymipäivänä on hyvä antaa shokkia latseille tekemällä pulloveria ensimmäisenä liikkeenä ja ns. esiväsyttää selkää. Kun verta on tarpeeksi päässyt virtaamaan latseihin, alataljat ja ylätaljat menevät ekstrahyvin oikeisiin osoitteisiin ja latsit todellakin tuntee liikkeissä.
Posted under NyysBlog
Moro,
Teetkö leukoja ikinä lisäpainoilla vai aina puhtaasti ja keskittyneesti omalla painolla?
En tee pelkästään omalla painollani leukoja. Silloin tällöin olen ottanut lisäpainoillakin leukoja. 40kilon lisäpainolla muistaakseni olen kokeillut ja saanut 4 toistoa.